“Kieltäessään Jumalan ihminen joutuu lopulta kieltämään myös olennaisia puolia itsestään, koska ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Ihmisen älykkyys, hänen moraalinen tajunsa ja pyrkimyksensä löytää elämälle tarkoitus kertovat jumalasta ja hänen suunnitelmastaan.” (Puolimatka, 2013, s.76.)
Itsensä kehittäminen ja maalaaminen on kulkenut elämässäni käsikädessä alusta alkaen. Suhtautuminen sekä itsetutkiskeluun että maalaamiseen on ollut hyvin rakenteellista ja johdonmukaisuuteen pyrkivää. Itsetutkiskelun aikana ilmentyvät teemat ovatkin esiintyneet niin kirjoituksissani kuin maalauksissanikin. Kuten eräässä runossani kirjoitan, maalaukset ovat ikkuna minun maailmaani, valojen ja varjojen maahan. Synkkiä siltoja pitkin kuljettuja, vihreiltä niityiltä poimittuja, ajatuksen kangastuksia. Niitä minä tarjoilen. (Matias, 2020,s.6.)
Vielä vuoteen 2022 suhtautumiseni todellisuuteen on ollut hyvin ateistinen. Kristinuskon mukainen Jumala on kuitenkin tullut osaksi ajatteluani erilaisten kokemuksien ja havaintojen kautta nykypäivämme ilmiöistä, mutta myös tarkasteltuani todellisuutemme rakenteita ja siinä vaikuttavia tekijöitä. Elämä tuskin on sattumanvarainen tapahtuma tai seuraus jostakin kaikkineen ajatuksellisine ja älyllisine mahdollisuuksineen.
Opinnäytetyöni käsittelee aikaisempia itsetutkiskeluni tuloksia niin itsetutkiskelun osalta, mutta myös todellisuutemme rakenteiden suhteen. Pohdintani todellisuudesta ja sen luonteesta ovat limittäytyneet kubismin tutkimuksiin, jotka ovat osaltaan auttaneet myös ulottuvuuksien ymmärtämisessä sellaisina, kuin ne tänä päivänä käsitän. Kaikki tämä johdattelee ja päättää tarinan maalauksen muodossa toteutettuun lopputyöhöni, Revelationiin, joka on teknisen ja ajatuksellisen osaamiseni huipentuma maalaustaiteen suhteen.
Tekstissäni tuon esille sekä aiheita koskevaa historiaa, kuin myös henkilökohtaisia näkemyksiäni erilaisista näkökulmista. Tekstissä esittelen myös henkilökohtaisen teoriani kolmannesta, neljännestä ja viidennestä ulottuvuudesta. Loppujen lopuksi jokainen tekstissä käsiteltävä teema vuorovaikuttaa toistensa kanssa kiteytyen yhdeksi, yhden ihmisen mielen kokoiseksi kokonaisuudeksi.
Mitä on luovuus, ja mistä se kumpuaa? Jos ihmiseen on rakennettu johdonmukainen tapa ajatella, muovata ja rakentaa tietoisuutta, mikä on siis mielikuvituksen ja spontaanin luovuuden lähde ja rooli? Mikä tai mitä on mielikuvitus ja mistä ideat sekä visiot tulevat? Näitä kysymyksiä tulen käsittelemään opinnäytetyössäni.
Tekstissä esiintyvät kuvat ovat tarkasteltavissa erillisessä liitetiedostossa.