Luovassa ongelmanratkaisussa on kaksi olennaista tekijää, monipuolisuus sekä ideoiden runsaus. Luovan yksilön on mahdollista luoda ja käsitellä erilaisia ideoita etsiessään parannuksia tai kohdatessaan ongelmia. Yksilö pystyy ottamaan huomioon erilaisia mielen rakentamia polkuja sekä käsittelemään useampia vaihtoehtoja kuin vähemmän luovat ihmiset. Tämänkaltainen yksilö kykenee myös käyttämään mielikuvitustaan lukuisiin mahdollisuuksiin valiten näistä tärkeimmät ideat kehittäen niitä eteenpäin (Raudsepp,1981, s.116).
Luovuus on luomista, ja jokaisella yksilöllä on mahdollisuus luoda jotakin. Se mikä toimii luovuuden lähteenä tai mistä luovuuden ideat ja ajatukset kumpuavat, onkin mielenkiitoista aihe tarkastella.
Kuten aikaisemmin mainittu, ihminen vastaanottaa informaatiota, mutta myös tuottaa sitä mielessä ja ajatuksessaan. Vastaanotettu informaatio ei kuitenkaan palaa välttämättä takaisin samankaltaisena, vaan se muuttaa muotoaan ajattelun avulla tai ajattelun kautta. Yksilön on siis mahdollista leikitellä informaation kanssa mielessä ja ajatuksessa, muovailla sitä mieleisekseen neljännessä ulottuvuudessa sekä tuottaa sitä erilaisin menetelmin kolmannessa ulottuvuudessa. Tällaista ilmiötä kutsutaan myös mielikuvitukseksi.
Voisi siis ajatella, että mielikuvitus on työkalu informaation muovaamiseen ja rakentamiseen mielessä, kun taas luovuus on sen muuttamista informaatiosta konkreettiseksi. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii taide, minkä muodossa yksilöllä on mahdollisuus ilmentää visioitaan mielen ja ajatuksen tasolta konkreettiseksi esimerkiksi maalauksen tai veistoksen muodossa. Luovuus on siis käytännön toimenpide, kun taas mielikuvitus mielessä ja ajatuksessa toimiva työkalu. Uskonkin mielikuvituksen ja luovan toiminnan olevan ainoita tekijöitä, joissa kaikki ulottuvuudet vuorovaikuttavat keskenään jollakin tasolla samanaikaisesti. Ilman kolmannen ulottuvuuden informaatiota tuskin olisi paljoakaan aineistoa mielikuvitukselle, kun taas ilman neljännen ulottuvuuden mieltä ja ajatusta ei olisi mahdollisuutta informaatiota käsitellä. Ilman viidennen ulottuvuuden tuomaa minä-tietoisuus vuorovaikutusta kyseenalaistaisiko neljännen ulottuvuuden mielen ja ajatuksen käsitystä informaatiosta laisinkaan, tai olisiko sitä tarvetta muuttaa muunlaiseksi.
Yksilön luoviin tuotoksiin vaikuttaa kuitenkin todella paljon mielen ja ajatuksen näkemykset sekä kokemukset erilaisista tapahtumista tai asioista. Esimerkiksi yhtä lailla talon rakentaminen on luovaa, kuin vaikka maalaaminen. Jos talo on opetettu ja opittu rakentamaan jollain tavoin, hyvin todennäköisesti rakennetun talon lopputulos on myös opitun kaltainen. Usein kuitenkin huomaa yksilötasolla ihmisten joko omaavan tai ikään kuin löytävän uudenlaisia tapoja tehdä vaikka aikaisemmin mainittu talo. Tällöin yksilö käy mielessään ja ajatuksessaan mielikuvituksen avulla keskustelua siitä, voisiko kyseisen asian tehdä toisin. Samankaltaisesta lopputuloksesta huolimatta prosessi on voinut olla hyvin erilainen, jolloin yksilö on käyttänyt yksilöllistä luovuutta tekemisessään.