Elämä on ympyränmuotoinen kehä, jolla elämä tapahtuu. Kehä kuvaa oppimisen prosessia sekä elämän jatkuvuutta ja saumattomuutta.
Jo syntymänsä jälkeen ihminen alkaa välittömästi havainnoimaan ja opiskelemaan ympäröivää maailmaa sekä itseään. Vaikka pieni lapsi ei osaa vielä ilmaista itseään tai tuoda ajatuksiaan esille, hän tekee silti havaintoja maailmasta ja ympäristöstä. Ihminen alkaa siis jo hyvin ensimmäisistä henkäyksistään lähtien tulkitsemaan ja opettelemaan elämistä, muovautumaan siihen ja keksimään mahdollisia keinoja edetäkseen henkilökohtaisella matkallaan elämässään. Lapsi havainnoi ja rekisteröi asioita, kunnes alkaa havainnoimaan olemassaoloaan huomaamalla sekä muiden, mutta myös oman olemassaolonsa. Lapsi huomaa, että hänellä on mahdollisuus opetella liikkumaan ja toimimaan itsenäisesti, minkä jälkeen alkaa ensimmäiset tutkimusmatkan vaiheet elämässä.
Tämä kyseinen tutkimusmatka on se, mitä elämässä tulisi vaalia. Vaikka lapsi ei ole vielä kovinkaan tietoinen itsestään, on silti hyvin mielenkiintoista huomata, että lasta kuitenkin ajaa uteliaisuus oppia liikkumaan, oppia hallitsemaan itseään sekä tätä kautta tähtäämään sinne, minne ikinä uteliaisuus ohjaa. Erilaisiin paikkoihin ja tavaroihin, ihmisiin ja tilanteisiin. Tämä kaikki kuitenkin vaatii uuden oppimista ja omaksumista. Itseensä tutustumista ja itsensä ymmärtämistä. Tällöin lapsi toteuttaa juuri tällaista samankaltaista kehämäistä oppimisen prosessia, jossa lapsi tekee havaintoja ja analysoi.
Lapsi pohtii, miten pystyisi seisomaan tuolia vasten, kaatuu ja kokeilee tätä uudelleen koko ajan löytäen parempaa tukea ja oivalluksia siitä, miten asian voisi tehdä paremmin. Kunnes tasapainon harjaannuttua siirrytään eteenpäin askelten ottamiseen. Vähitellen usean harjoituskerran jälkeen lapsi oppii kävelemään, sitten juoksemaan ja liikkumaan aktiivisesti.
Tämä onnistumisen ja oppimisen, asioiden ja tapahtumien tunnistamisen, havainnoinnin ja analysoinnin, itsetietoisuuden sekä asioiden muuttamisen ja omaksumisen kautta tapahtuva räjähdysmäinen pyrähdys työntää lasta eteenpäin tässä suuressa elämän seikkailussa. Vaikka lapsen älykkyys ja tietoisuus eivät ole kovin suurta, silti tämä näkymätön sisäinen moottori, jopa uteliaisuudeksikin kutsuttu voima, ohjaa lasta toimimaan ja menemään eteenpäin kaikista esteistä huolimatta.
Mikä on tämä sisäinen voima ja moottori? Mikä saa ihmisen jo lapsesta asti toimimaan ja ajamaan itseään eteenpäin kohti määrittelemätöntä vastausta itsestään ja ympäristöstään? Mikä on sen uteliaisuuden ja tyhjiön takana, joka ajaa ihmistä eteenpäin tällä samaisella kehällä, joka alkaa jo lapsesta asti?
Tapahtuman tai asian tutkailu, tapahtuman tai asian luonne, analysointi, itsetutkiskelu, oivallus ja oivaltaminen sekä ajatusten ja toiminnan muuttaminen. Tällainen on kuuden vaiheen itsetutkiskelun kehä.
Miksi näin tapahtuu? Miksi ihminen ajaa itseään tilanteisiin ja tapahtumiin? Miksi ihminen ei tyydy perustavanlaatuiseen elämään ja tasaiseen olemiseen, vaan on oltava jotain muuta, jotain, joka toisi jotain?
Kuten tällä lapsella, samankaltainen uteliaisuus säilyy ihmisen ytimessä ja syvyyksissä. Sama tyhjiö on olemassa siitä huolimatta, miltä elämä saattaa sillä hetkellä vaikuttaa. Vaikka kaikki olisi näennäisesti kunnossa, sisältä kumpuaa selittämätön epävarmuus ja tyytymättömyys johonkin. Vaikka asiat olisivat päällisin puolin kunnossa ja elämä vakaata tai jopa onnellistakin, silti perimmäinen kysymys ihmisyydestä ja henkilökohtaisesta olemisesta pyrkii pintaan. Joillekin tietyin väliajoin nostaen päätään erilaisissa valinnoissa tai tilanteissa. Toisille erilaisten kriisien tai olemisen murtumisen yhteydessä.
Kuka minä olen? Mitä minä olen? Mitä minun tulisi olla? Vaikka kaikki on kunnossa, miksi minusta silti tuntuu tältä?
Selittämättömiin kysymyksiin etsii helposti kuitenkin vastausta aivan kaikkialta muualta kuin omasta itsestään. Mieluummin yrittää muuttaa ulkoisia asioita elämässään, ja näkeminen sekä katsominen itsensä suuntaan unohtuu täysin. Kukaan ei tunnu edes näkevän sitä, että kaikki tuo epävarmuus ja tyytymättömyys tapahtuvat ihmisessä itsessään, ei ihmisen ulkopuolella. Ihminen ei välttämättä edes ymmärrä katsoa itseensä tai näe, että siihen olisi edes minkäänlaista tarvetta.
Tällainen tyhjiö on olemassa kaikissa ihmisissä. Sama tyhjiö sekä uteliaisuus, joka ohjaa ja yrittää tuoda esille itseään ja joka ilmenee ihmisille erilaisina kokemuksina ja tuntemuksina. Onko tämä itsessään ihmisyyden suurin moottori vai onko tämän takana vielä jotain muutakin?
Jo aikojen alussa on keksitty hyvin useita erilaisia keinoja tämän uteliaisuuden ja tyhjyyden, määrittelemättömän tyhjiön, täyttämiseksi. Siitäkin huolimatta, että tyhjiötä yritetään täyttää erilaisilla oman itsensä ulkopuolisilla asioilla, on myös paljon erilaisia elämän filosofioita ja ideoita, joiden avulla ihminen voi myös opiskella ja ymmärtää itseään paremmin. Tämä onkin ainoa ratkaisu ja niin sanottu ”oikeanlainen” suunta sinne pääsemiseksi. Erilaiset itsensä kehittämisen metodit ja omaan itseensä tutustumisen työkalut tarjoavat helpotusta tähän hämmentäväänkin uteliaisuuteen. Ihminen tyydyttyy saadessaan vastauksia, mutta tiedonjano ei kuitenkaan sammu. Tämä ikuinen jano ja vastauksien tarve muuttuu turvalliseksi luottamukseksi elämän suhteen, mutta syvällä sykkivä uteliaisuus ei tunnu himmenevän. Mitä enemmän ihminen ajautuu syvemmälle itseensä ja ymmärrykseensä itsestään ja elämästään, sitä suurempi tarve on saada vastaus siihen kaikista perimmäisimpään kysymykseen. Kysymykseen kaiken takana vaikuttavasta lähteestä ja ytimestä, mistä ihmisenä olemisen kaikkeus kumpuaa.
Ei ole olemassa täysin oikeaa tai toimivaa ratkaisua, joka toimisi täysin samoin jokaiselle ihmiselle ja yksilölle. Kuten suurten ajattelijoiden ja filosofien kirjoittamat tekstit, miten hyvää ja suuntaa-antavaa luettavaa ne ovatkin ja miten paljon ne tarjoavatkin ihmisen henkilökohtaiselle tutkimusmatkalle, ne eivät ole totuus. Ne eivät ole ratkaisu kenellekään muulle kuin näille kirjoittaneille ihmisille itselleen. Totta kai niistä löytyvät metodit ja työkalut toimivat muillekin ihmisille, mutta oman elämän henkilökohtainen tutkimusmatka on tehtävä itse. Ymmärrys sekä omavarainen ajattelu on rakennettava myös täysin itse ja oman näköisekseen, koska jokainen on loppujen lopuksi täysin oma yksilönsä.
On hyvä ottaa näistä todella loistavista elämänohjeista oppia, mutta myös kyseenalaistettava kaikki ja rakennettava kaikki täysin uudelleen. On luotava täysin oma ajatus ja oma totuus, ja rakennettava reitti itsensä syvimpään ytimeen. Niin kuin lapsikin tekee kaikessa viisaudessaan, rakentaen itsensä alusta asti omaksi itsekseen opettelemalla perinpohjaisesti kaiken itse.
Henkilökohtainen itsetutkiskelu onkin siis vain pintaraapaisu ja eräänlainen portti tälle reitille itsensä syvimmän ytimen löytämiseen. Usein tämä itsetutkiskelu tarjoaakin välttämättömän ensiavun näille elämän tyhjille kysymyksille luoden harhan, että se kaikki olisikin siinä ja se olisi kaiken pääteasema, ymmärrys itsetutkiskelusta ja ymmärrys itsestään, vaikka tämä onkin vasta kaiken alku. Tämä mahdollistaa vasta suuntaviivan sille reitille, minne ihmisen syvin uteliaisuus ohjaa. Reitille ihmisyyden syvimpään ytimeen. Siksi olisikin tehtävä tätä itsetutkiskelua mahdollisimman syvällisesti ja mahdollisimman laajasti. Ottaa selvää itsestään sekä siivota kaikki turha ja tarpeeton pois elämästä. Puhdistaa mieli turhista asioista, ja antaa väylä portille syntyä kohti uutta syvyyttä. Tarkastella asioita mahdollisimman monipuolisesti erilaisilta kanteilta ja pyrkiä löytämään reitti sinne, minne tämä uteliaisuus ihmistä ohjaa. Reitti kohti ymmärrystä, hyväksyntää ja loppujen lopuksi kaikesta irti päästämistä ja luopumista.