Mitään ei ole oikeasti olemassa. Universumin mittakaavassa ihminen on vain kuiskaus. Ohimenevä välähdys, jos edes sitäkään. Elämä on syntymästä lähtien kohti loppua menemistä, luopumisen rakentamista. Elämän tekemistä tärkeäksi tietäen, ettei sillä loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Kaikki on ohimenevää ja nopeaa.
Tämä on kuuden vaiheen itsetutkiskelun lopputulema. Tämänhetkinen ymmärrys, hyväksyntä ja luopuminen. Luopuminen itsestä, omista ajatuksistaan ja asioistaan. Luopuminen ajatuksen tasolla kaikesta turhasta sekä haitallisesta ja uuden rakentamisesta tilalle. On aika vain istua hetkeksi alas ja olla hiljaa. Laittaa silmät kiinni ja pohtia kaikkia niitä asioita, joita tähän asti on saanut oman itsensä kanssa tutkiskella. Tuntea itsensä, tietoisuutensa ja ympäröivä maailma. Tuntea ja ymmärtää kaiken yhteys toistensa välillä.
On aika pysähtyä miettimään edellisiä pohdintoja ja antaa asioiden valua mielessä. On aika antaa mielen hiukan levätä. On aika huomata, että kaikki ne asiat, joita on miettinyt, kaikki toimintamallit ja ajatukset, ovat nyt enää vailla vain irti päästämistä.
On aika huomata, että mitään niistä asioista ei oikeasti ole olemassa. Kaikki nämä ajatukset ja tuntemukset ovat olleet ja menneet, sekä kaikki niihin liittyvä on vain ollut pieniä liikkuvia osasia itse kokonaisuudessa. Kaikki on saanut selkeämmän merkityksen ja kaikki tuntuu osuvan kohdalleen. Kaikki on tutkittu järjestelmällisesti ja laitettu paikoilleen. Tuntuu siltä, kuin jokaisella osasella olisi kuitenkin jollain tapaa merkitys ja toisaalta taas asiat ovatkin täysin olemattomia. Kuten kaikki vain olisi ja pysyisi paikallaan, omassa itsessään.