Kuution sisällä- opinnäytetyö 2024

TIIVISTELMÄ

Miettinen, Anssi Matias: Kuution sisällä

Opinnäytetyö, AMK 

Kuvataide

Kesäkuu 2024

Tämä opinnäytetyö sisältää seitsemän vuoden ajan suoritettujen ja kehitettyjen itsetutkiskelun ja siihen liittyvien metodien pohdintoja sekä niiden liittymistä kuvataiteeseen. Tekstissä tuodaan myös esille täysin uusina ajatuksina kolmannen, neljännen ja viidennen ulottuvuuden vuorovaikutus henkilökohtaisten näkemyksien ja kokemuksien mukaisesti. Suurin osa tekstistä on kirjoittajan henkilökohtaista spekulointia kyseistein aiheiden ympärillä. Ne ovat siis yhden ihmisen ja yksilön päätelmien lopputulema, ei niinkään tutkimuksella osoitettu tulos tai väite.

Kuution sisällä on ajatus päällekkäisistä ja keskenään vuorovaikuttavista ulottuvuuksista ajatuksellisesti. Tekstissä käsitellään kolmannen, neljännen ja viidennen ulottuvuuden vuorovaikutusta toisiinsa nähden sekä niiden ilmenemistä kubismin tyylisuunnassa ja kirjoittajan henkilökohtaisissa tavoissa ajatella sekä tuottaa maalauksellisia teoksia.

Tekstissä vuorotellaan aiheen parissa viitaten niin Raamatun kertomuksiin, kirjoittajan henkilökohtaisiin itsetutkiskeluni pohdintoihin, kuin myös tieteen ja historian kirjoituksiin. 

Opinnäytetyön keskeinen idea on myös saattaa kaikkien pohdintojen ja ajatusten jälkeen huomio maalauksellisen teoksen muotoon saatettuun lopputyöhön. Maalaukselliinen lopputyö on itsetutkiskelun, kuvataiteen opintojen, niin teorian kuin käytännönkin osalta, sekä elämästä ja todellisuudesta rakennetun näkemyksen lopputulema. Teksti sivuaa myös prosessia maalarina, teorian ja kuvien välistä vuorovaikutusta sekä tarkoituksenmukaisia oivalluksia. Kaikki nivoutuu tämän opinnäytetyön myötä yhteen yhdeksi isoksi kuvaksi todellisuudesta, ajatuksesta sekä näissä vuorovaikuttavista voimista. 

Avainsanat: Ulottuvuus, Kubismi, Hyperkubismi, Itsetutkiskelu, Taidemaalaus, Neljäs ulottuvuus, Viides ulottuvuus, Elämä

ALKUSANAT

Haluan kiittää Kankaanpään taidekoulun (SAMK) koulutuspäällikköä, lehtoreita ja muuta henkilökuntaa sekä kärsivällisyydestä, avusta ja tuesta, mutta myös hyvästä opetuksesta. Iso kiitos kuuluu myös vanhemmilleni, jotka ovat uskoneet minuun ja tukeneet minua maalauksellisten prosessieni aikana, mutta myös antaneet minun elää ja olla sellainen kuin olen. 

Erityismaininta maalauksen lehtorille Petri Rummukaiselle suorapuheisuudesta sekä maalaustekniikkani ja ajatukseni kehittämistä kaunistelemattomalla kritiikillä ja ohjauksella sekä äärettömällä tietoudella maalaustaiteen suhteen.

Erityismaininta myös lopputyön ohjaajalle taidemaalari Viljami Heinoselle kannustuksesta ja maalausteknisistä vinkeistä lopputyön ja muiden maalauksellisten projektien suhteen.

Kaikkein tärkein kiitos puolisolleni, joka on jaksanut katsoa vierestä pakkomielteisyyttäni luovien prosessieni suhteen sekä mustavalkoisuuttani ajattelun ja elämisen suhteen, mutta joka on myös uskonut merkitykseen tekemiseni takana.

SISÄLTÖ

  1. JOHDANTO
  2. ITSETUTKISKELU JA TODELLISUUS
    • 2.1 Elämä on ympyrän muotoinen
    • 2.2 Kuutio; Teoria ulottuvuuksista
      • 2.2.1 Kolmas ulottuvuus; Informaatio ja vuorovaikutus
      • 2.2.2 Neljäs ulottuvuus; Mieli ja ajatus
      • 2.2.3 Viides ulottuvuus; Minä ja tietoisuus
  3. MINÄ JA MIELEN KUVITELMAT
    • 3.1 Siellä, tässä ja nyt; Aika ja avaruus
    • 3.2 Viestit menneisyydestä; Ympyrä ja kuutio
  4. LUOVUUS JA MIELIKUVITUS
    • 4.1 Luovuuden ydin; mistä luovuus tulee?
  5. PERSPEKTIIVI; ULKONA JA SISÄLLÄ
    • 5.1 Eukleideen geometria ja perspektiivin teoria
    • 5.2 Mielen perspektiivi; henkilökohtaiset näkökulmat
  6. KUBISMIN TUTKIMUKSET; ULOTTUVUUDET PUHUTTAVAT
    • 6.1 Kubismin historiaa
    • 6.2 Kubismin tutkiminen maalauksien kautta
    • 6.3 Hyperkubismin teoria
  7. LOPPUTYÖMAALAUS; REVELATION
    • 7.1 Silenced acceptance
    • 7.2 Kritiikki ja henkilökohtaiset näkemykset
  8. LOPPUSANAT

LÄHTEET

Aurasmaa, A., Bergström, K., Donner,K., Jokinen,T., Lahti,J., Räsänen, E., Törmä,M., Viljasaari,M. & Väätäinen,M. (2015). Perspektiivi kuvataiteen historiassa. Toim. Vakkari,J. 

Hake, L. & O´Connor, C. (2008). Genetic Mechanisms of Sex Deter-mination. Nature Education. Nature. https://www.nature.com/scitable/topicpage/genetic-mechanisms-of-sex-determination-314/ 

Hallamaa, T. (2022). Tietoinen tekoäly aiheuttaa jo ongelmia ennen tie-toisuutensa saavuttamista. Yle verkkosivut. Viitattu 23.5.2024 (ks, kuva) https://yle.fi/a/74-20000934 

Honour,H., Fleming,J. (1999). A World History of Art (uudistettu laitos). Suom. Itkonen-Kaila, M., Kokkonen,J., Mattila, R., Palin, T. & Sauri.S. Otava.

Hujala,M. (2024). Loppytyötarkastus lopputyöstä Revelation. Teksti SAMK valmistuvien kuvataiteilijoiden sivulta. https://fineartists.samk.fi/anssi_matias/ 

Häkkinen, I. (2018). Itsetutkiskelu. Prometheus.

Kaku,M. (1994). Hyperspace. Oxford University Press, Inc.

Lehtovaara,A. (1962.) Sielutiede. Gummerus.

Matias,A. (2020). Vain elain, joka osaa puhua. Kirjapaino Bookcover Oy.  https://www.anssimatias.com/wp-content/uploads/2022/05/Vain-el%C3%A4in-joka-osaa-puhua_runokirja.pdf 

Matias,A. (2021). Huoneistossa Videoteos. Video Anssi Matiaksen youtube kanavalla. https://www.youtube.com/watch?v=vw3dzJB65no 

Matias,A. (2024.) Kuutio ja mieli, video vuodelta 2017. Videoteos Anssi Matiaksen youtube sivulla. https://youtu.be/ji3tmZ7lEPk 

Matias,A. (2018.) Valkoinen huone- tarina. Kirjoitus blogisivulla Valkoinen Huone. https://valkoinenhuon.blogspot.com/2018/05/valkoinen-huone.html 

Miettinen,A. (2019.) Yksilö informaation vastaanottajana. Kirjoitus blogisivulla Elämä on ympyrän muotoinen. https://elamaonympyranmuotoinen.blogspot.com/2019/09/yksilo-informaation-vastaanottajana.html 

Miettinen,A. (2019). Elämä on ympyrän muotoinen, Kuuden vaiheen itsetutkiskelu. Kirjapaino Bookcover Oy. https://www.anssimatias.com/wp-content/uploads/2022/05/El%C3%A4m%C3%A4-on-ympyr%C3%A4n-muotoinen_kuuden-vaiheen-itsetutkiskelu.pdf 

Miettinen,A. (2019.) Elämä on ympyrän muotoinen, Työkirja. Kirjapaino Bookcover Oy.https://www.anssimatias.com/wp-content/uploads/2022/05/El%C3%A4m%C3%A4-on-ympyr%C3%A4n-muotoinen_ty%C3%B6kirja.pdf 

Miettinen,A. (2022.) Ulottuvuudet puhuttavat I. Blogikirjoitus Anssi Matiaksen kotisivulla. https://www.anssimatias.com/2022/05/05/ulottuvuudet-puhuttavat/ 

Miettinen,A. (2022.) Ulottuvuudet puhuttavat II. Blogikirjoitus Anssi Matiaksen kotisivulla https://www.anssimatias.com/2022/08/03/460/ 

Penttinen-Lampisuo,T. (2024). Kankaanpäästä valmistuvien taiteilijoi-den lopputyönäyttelyt hersyvät väriä ja huumoria. Satakunnan Kansa. https://www.satakunnankansa.fi/kulttuuri/art-2000010369767.html 

Puolimatka,T. (2013). Viisauden ja tiedon aarteet kristuksessa. Aikamedia.

Pyhä Raamattu (1933.) Yhdennetoista, vuonna 1933 pidetyn yleisen kirkolliskokouksen käytäntöön ottama suomennos. Pieksämäki: Suomen kirkon sisälähetysseura. (Mooseksen ensimmäinen kirja Luku 1, 1-7. Luku 18, 10-12. Luku 2, 22-23, Toinen kirje korinttolaisille. Luku 4, 4. Johanneksen ilmestys. Luku 1, 1.)

Raudsepp,E. (1981). How creative are you? Suom. Partanen, K. Otava.

Rosenberg,E. (1996.) Geometria. Limes ry.

Opinnäytetyö julkaistu alunperin Theseus.fi- sivustolla 29.5.2024.

KUVALÄHTEET

Opinnäytetyssä esiintyvät kuvat löytyvät teosliitteestä, jonka voit ladata täältä.