Ymmärrys on tapahtuman, asian tai ongelman näkemistä eri näkökulmista sekä kokonaisuuden jokaisen pienen asian merkityksen hahmottamista.
Miksi mikäkin on ja miten mikäkin vaikuttaa? Mikä vaikutus milläkin asialla on mihinkin?
Ymmärrys on yhteyksien näkemistä erilaisten tapahtumien, asioiden ja ongelmien sekä erilaisten toimintamekanismien välillä. Ymmärrys omasta itsestään kasvattaa ymmärrystä myös ympärillä olevista ihmisisistä. Ymmärrys asioista ja ongelmista taas kasvattaa ymmärrystä erilaisten asioiden ja ongelmien rakenteista ja mahdollistaa myös erilaisten ratkaisujen tutkailun ja hyödyntämisen erilaisissa tilanteissa. On ymmärrettävä myös ensin itseään ennen kuin on mahdollista ymmärtää täysin elämää, kuten on myös ymmärrettävä asioita ja ongelmia ennen kuin voi ymmärtää ratkaisuja.
Ymmärrys on tulosta itsetutkiskelusta sekä henkilökohtaisesti tehdystä ajattelutyöstä niin oman itsensä kuin myös elämään sisältyvien tapahtumien, asioiden ja ongelmien suhteen. Ymmärrys kasvaa henkilökohtaisen itsetutkiskelun myötä omasta itsestä ja luo kokonaiskuvan yksilöstä itsestään. Tätä kautta myös oma henkilökohtainen maailmankuva saa raaminsa. Omat arvot sekä oma maailmankatsomus, omat ajatukset ja oma perusta omalle henkilökohtaiselle ja omavaraiselle ajattelulle.
Ymmärtäminen on siis tiedon sisäistämistä ja kokemista sekä kokonaiskuvan hahmottamista. Ymmärtäminen on erilaisten tunteiden, ajatusten sekä tapahtumien, asioiden ja ongelmien näkemistä objektiivisena ja niiden asettamista järjestykseen. Ymmärrys on kaiken näkemistä järjestyksessä, yksittäisinä asioina niiden omille kuuluville paikoilleen. Ymmärryksen suurin tarkoitus on luoda näille tapahtumille, asioille ja ongelmille mahdollisimman selkeä ja johdonmukainen reitti hyväksymiselle. Vasta tämän jälkeen asioita on mahdollista tarkastella niin että, mikä on asioiden todellinen suhde omaan itseensä ja mitä tekee asioiden suhteen.
Ymmärrys luo asiasta selkeän kuvan. Kun tietää, mikä on tapahtuman, asian tai ongelman todellinen luonne, miten se omaan itseen vaikuttaa ja onko tapahtumalla, asialla tai ongelmalla loppujen lopuksi mitään sen suurempaa merkitystä, on asia helppo hyväksyä. Tapahtumaan, asiaan tai ongelmaan voi etsiä ratkaisun tai antaa sen vain mennä. Mikäli tapahtuma, asia tai ongelma tarvitsee lähempää tarkastelua, voi asian ottaa uudelleen tarkasteltavaksi. Tapahtumien, asioiden tai ongelmien hyväksyminen on tärkeää sen vuoksi, että niin kauan, kun niitä ei hyväksy tai niistä ei luovu, ne käyttävät turhaa tilaa sekä energiaa yksilön hyödylliseltä ajattelulta ja olemiselta.
Olisikin hyvä tarkastella omaa ymmärrystä ja sitä, mitä ymmärtäminen tarkoittaa itselleen yksilönä ja ihmisenä.
Kysy itseltäsi:
Mitä ymmärrys on? Mitä ymmärtäminen on ja mitä se tarkoittaa? Miksi minä tarvitsen ymmärrystä? Miten voisin kasvattaa ymmärrystäni? Miksi minun tarvitsisi kasvattaa ymmärrystäni? Mitä ajatuksia tämä minussa herättää?

Elämä on ympyrän muotoinen, kuuden vaiheen itsetutkiskelu -> olemisen kolme vaihetta