8. LOPPUSANAT

Ympyrä on sulkeutunut. Viimeiset seitsemän vuotta ovat tarjonneet vähintäänkin mielenkiintoisen elämyksen kokonaisuutta ajatellen. Olen kirjoittanut satoja runoja, maalannut noin kolmisen sataa maalausta lukuun ottamatta useita kymmeniä piirustuksia sekä julkaissut omakustanteena kolme kirjaa. Olen saanut matkustaa ja opiskella ulkomailla toteuttaen intohimoani mitä uskomattomimpien tarinoiden siivittämänä. En voi sanoa muuta, olen kiitollinen. 

Jokainen hetki yksinäisyyttä, jokainen murtuminen ja lukuisat epäonnistumiset ovat olleet sen arvoisia. En ole antanut periksi, enkä tule koskaan antamaankaan. Ajatteluani ja tapojani tehdä asioita on kyseenalaistettu aivan alusta alkaen, joten yksinäisyys on ollut pohdintojeni aikana tärkein ystäväni. 

Tahtoisinkin sanoa kaikille niille, jotka minua ovat koskaan epäilleet. Tässä minä olen, ja tämän minä olen ajatuksellani saanut aikaan.

Haluan vielä lausua kiitoksen myös niille, jotka ovat minua matkallani tukeneet ja auttaneet. Apu on ollut korvaamatonta.

Seitsemän vuotta kestänyt aikakausi itsetutkiskelun ja maalauksellisten kokeilujen suhteen on päättynyt, ja on aika toivottaa uudenlaiset ideat tervetulleeksi.