Ihminen on yksilönä monista asioista ja ajatuksista koostuva kokonaisuus. Jokainen ihminen koostuu erilaisista tavoista suhtautua ja ajatella sekä hyvin erilaisista mielipiteistä ja ajatustavoista. Jokainen ihminen on siis omine erikoisuuksineen, mieltymyksineen, haaveineen ja unelmineen täysin yksilöllinen kokonaisuutensa. Jokaisella ihmisellä on täysin oma henkilökohtainen matka ja polku, joka on elettävä alusta loppuun juuri niin kuin itse havaitsee hyväksi. Ihmisen yksilöllisyyden ja henkilökohtaisen ajattelun ja elämän vuoksi on siis mahdotonta sanoa kenellekään, miten kenenkään tulisi elää. Kokemuksia ja ajatuksia elämästä voi jakaa, mutta mitään tiettyä oikeanlaista tapaa elämiseen ei ole olemassa.
Ihmisen yksilöllisyys ei välttämättä ole itsestäänselvyys ihmiselle itselleen. Ihminen käy elämänsä aikana useita eri vaiheita, joissa erilaiset kysymykset kumpuavat esiin väistämättä.
”Kuka minä olen? Mitä minä elämältäni haluan? Mitä minä elämältäni tarvitsen?”
Ihminen saapuu tällaisten kysymysten äärelle yleensä sellaisessa tilanteessa, jossa nousee esiin tarve kyseenalaista omaa toimintaansa, ajatteluaan tai olemistaan. Yleensä kyseessä on jonkinlainen ristiriita näiden asioiden välillä.
Esimerkiksi: kun toimii omia ajatuksiaan tai arvojaan vastaan tai toimii jollain tavoin vasten omaa tunnetta siitä, että asia ei ole oikein, tai asia ei vain tunnu oikealta.
Tällöin on olemassa ristiriita oman olemisen, omien tunteiden ja itse tilanteen välillä. On mahdollista, että tilanteessa voi tapahtua sellaisia asioita, jotka eivät tue yksilön omia ajatuksia tai arvoja. Voi olla, että jonkun ihmisen arvot, teot ja tavat eivät kohtaa omien kanssa. Voi myös olla, että ei itse ole tietoinen siitä, mitkä ovat omat ajatukset, arvot tai suhtautuminen itse asioihin.
Kun puhutaan ihmisen itsetunnosta, se on aivan yhtä suuri kokonaisuus kuin ihminen itsekin. Hyvin usein kuulee ihmisten puhuvan epävarmuudesta ja herkkyydestä sekä erilaisista ihmisyyteen liittyvistä peloista, kuten ettei olisi tarpeeksi hyvä, ettei kelpaa kenellekään tai että olisi huonompi kuin muut. Itsetunnossa tarkastellaankin turhan usein vain näitä epävarmuuksia ja todetaan, että näin asia on ja pidetään asiaa muuttumattomana totuutena, kuin se olisi liitännäinen ihmisen persoonaan tai olemiseen. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Itsetunto on mahdollista rakentaa juuri niin kestäväksi ja vahvaksi kuin siihen on itse valmis panostamaan.
Itsetunto ei ole vain sitä, että on vahva itsetunto, jos ei ole epävarma. Itsetunto rakentuu oman itsensä tuntemisesta ja siitä tunteesta, että tulee itsensä kanssa toimeen. Tällainen on mahdollista saavuttaa henkilökohtaisella ja rehellisellä itsensä tutkimisella ja tarkastelulla. Vahva itsetunto rakentuu tiedostamalla omat vahvuudet ja heikkoudet, ottamalla selvää omista asioistaan, tulemalla tietoiseksi omista asioistaan ja ongelmakohdistaan sekä rakentamalla näitä toimivammiksi hetki hetkeltä. Jo pelkästään tietoisuus omista asioista hälventää oman elämän epävarmuutta olemisesta.
Kun näitä omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan tarkastelee lähemmin, tulee tietoiseksi siitä, minkälainen on ihmisenä, mikä on helppoa, mikä on vaikeaa ja mitä tulee harjoitella. Asiat muuttuvat ajan kanssa objektiivisimmiksi ja niiden tarkastelu helpottuu. Tunneyhteydet asioihin laimenevat hetki hetkeltä ja asiat muuttuvat ikään kuin kehitettäviksi itsestäänselvyyksiksi. Omien asioiden tarkastelun myötä ihminen myös muuttuu päivä päivältä enemmän ja enemmän omavaraisemmaksi ja vahvemmaksi. Mitä vähemmän tarvitsee hyväksyntää ja vahvistusta ulkopuolelta ja mitä enemmän sitä tulee sisältä, sitä vahvempi ihminen on yksilönä jo pelkästään ajatuksellisesti.
Tämä on selkeä ja vahva reitti itsensä hyväksymiselle. Itsensä hyväksyminen on tärkeää sen vuoksi, että oman elämän kantaminen, ja oman itsensä kantaminen erilaisissa tilanteissa, helpottuu. Epävarmuus oman itsensä ja maailman välillä laimenee, ja varmuus tekemiseen ja olemiseen kasvaa. Kun tiedostaa omat asiat ja niiden olemassaolon, tekee rehellistä itsetutkiskelua ja ottaa vastuun asioistaan sekä tarvittaessa niiden kehittämisestä ja muuttamisesta, ihmisen itsetunto kasvaa myös tätä myötä. Ihminen huomaa, että pystyy muokkaamaan itseään ja vaikuttamaan omaan itseensä ihmisenä ja siihen, kuka tai mitä on. Ihminen huomaa, että pystyy rakentamaan itsestään juuri sellaisen kuin haluaa olla.
Itsensä hyväksyminen on tärkeää myös siksi, että mitä enemmän itseään hyväksyy ja mitä varmempi on pelkästään itsensä kanssa, sitä vähemmän hyväksyntää tarvitsee ulkopuolelta. Elämässä ihanne olisi kuitenkin olla mahdollisimman omavarainen, tulla tietoiseksi itsestään ja sitä kautta päästä eroon kaikesta turhasta ulkopuolisesta “tarpeesta”. Jos tarvitsee paljon hyväksyntää ja huomiota ulkopuolelta sekä varmistusta omaan olemassaoloonsa ja olemiseensa, keinot niiden saamiseksi ovat usein haitallisia ja turhia ihmiselle itselleen.
Esimerkiksi: yksilö ei hyväksy itseään, joten hän on epävarma. Yksilö ajattelee, ettei hän ole hyvä, joten hän tarvitsee varmistusta siitä itsensä ulkopuolelta. Hän tarvitsee toisia ihmisiä kertomaan, että on hyvä, ja toisilta ihmisiltä sellaista viestintää, että on riittävä.
Tämän vuoksi itsetutkiskelu ja omien ajatuksien ja olemisen tarkastelu on erittäin tärkeää. On tehtävä itsetutkiskelua ja kartoitettava itseään, jotta tällaista ajattelua ei olisi olemassa. Kun hyväksyy itseään paremmin, ja löytää varmuuden ja omavaraisen olemisen omasta itsestään, tarvetta hyväksynnälle ulkopuolelta ei ole.
Esimerkiksi: yksilö on tehnyt itsetutkiskelua ja tietää, mikä toimii ihmisenä eläessä, mitä se on itselle ja mitkä ovat omat vahvuudet ja mitkä heikkoudet. Tällöin, siitä huolimatta, oli kuka tahansa, mitä mieltä tahansa, sanoisi kuka tahansa, mitä tahansa tai antaisi minkälaista viestiä tahansa, yksilö tietää, mitä on ja pystyy seisomaan sen takana. Tarvetta ulkopuoliselle hyväksynnälle ei ole. Ihminen on tällöin tältä osin ajatuksellisesti omavarainen.
Ihmisen omavaraisuus, itsetunnon rakentaminen ja tarkastelu sekä itsensä hyväksyminen ovat todella tärkeitä työkaluja sekä toimia elämässä. Itsensä hyväksymisestä nousee ihmisen oma henkilökohtainen arvokkuus elämässä. Itsetuntemus ja itsetunto antavat perustan ihmisenä olemisen varmuudelle. Itsensä hyväksyminen ei kuitenkaan ole jokapäiväinen tasainen ja kestävä olotila vaan, kuten itsetutkiskelua ja pohtimista, on myös itsensä hyväksymistä harjoitettava päivittäin. On pysyttävä hereillä itsensä ja omien asioidensa kanssa sekä päivitettävä itseään ja ajatuksiaan. On myös kehitettävä itseään, koska ajatuksen, toiminnan ja elämän eteneminen pitävät tyytyväisenä. Tyytyväisyys kumpuaa siitä, että tietää tekevänsä toimenpiteitä itsensä eteen ja itselleen.
Itsensä hyväksyminen avaa tärkeän oven oman itsensä ulkopuolelle. Kun alkaa hyväksymään itseään, myös muiden ihmisten sekä ympäröivän maailman hyväksyminen helpottuu. Sanotaan, että ensin ihmisen on tultava toimeen itsensä kanssa ennen kuin voi tulla toimeen toisten kanssa. Tämä pitää paikkansa. Yksilöllisyydestään huolimatta, ihmiset eivät kuitenkaan mekanismeiltaan eroa toisistaan. Ihmisten reaktiot ja tunteet ovat samankaltaisia.
Kun on tehnyt oman itsensä kanssa pohdintatyötä näiden asioiden suhteen ja miettinyt, mistä mikäkin johtuu ja ymmärtänyt ne itsessään, alkaa niitä näkemään ja ymmärtämään myös toisissa ihmisissä. Kun on hyväksynyt ne omassa olemisessaan, hyväksyy ne helpommin myös toisissa. Itsensä hyväksyminen on siis tärkeää suhteessa itsensä ulkopuolelle.