Hiutale leijailee hangelle,
pitämättä ääntäkään.
Tekemättä meteliä itsestään,
sulautuen osaksi suurempaa.
Vain tullen alas ja asettuen,
kuten matkansa on tarkoitettu.
Entäpä minä sitten,
ihmisen lapsi.
Minähän valitsen,
minä myös päätän.
Eikö matkani ole juuri sellainen,
kuin millaiseksi sen teen.
Niin ajattelee varmaan myös,
pienen pieni hiutale.
Viekkaasti vapaana leijaillen,
ottaen yksilöllisen muodon.
Mennen kepeänä maailmalle,
nauttien ainoastaan matkasta.
Kuitenkin aina lopuksi,
hiljalleen hangelle lepäämään,
käy pienen pieni hiutale.
Anssi Matias Miettinen, 21.12.2019
Julkaistu alkuperäisesti Valkoinen huone- sivustolla.