Elämä on ympyrän muotoinen
Elämä on ympyränmuotoinen kehä, jolla elämä tapahtuu. Kehä kuvaa oppimisen prosessia sekä elämän jatkuvuutta ja saumattomuutta.
Jo syntymänsä jälkeen ihminen alkaa välittömästi havainnoimaan ja opiskelemaan ympäröivää maailmaa sekä itseään. Vaikka pieni lapsi ei osaa vielä ilmaista itseään tai tuoda ajatuksiaan esille, hän tekee silti havaintoja maailmasta ja ympäristöstä. Ihminen alkaa siis jo hyvin ensimmäisistä henkäyksistään lähtien tulkitsemaan ja opettelemaan elämistä, muovautumaan siihen ja keksimään mahdollisia keinoja edetäkseen henkilökohtaisella matkallaan elämässään. Lapsi havainnoi ja rekisteröi asioita, kunnes alkaa havainnoimaan olemassaoloaan huomaamalla sekä muiden, mutta myös oman olemassaolonsa. Lapsi huomaa, että hänellä on mahdollisuus opetella liikkumaan ja toimimaan itsenäisesti, minkä jälkeen alkaa ensimmäiset tutkimusmatkan vaiheet elämässä.
Tämä kyseinen tutkimusmatka on se, mitä elämässä tulisi vaalia. Vaikka lapsi ei ole vielä kovinkaan tietoinen itsestään, on silti hyvin mielenkiintoista huomata, että lasta kuitenkin ajaa uteliaisuus oppia liikkumaan, oppia hallitsemaan itseään sekä tätä kautta tähtäämään sinne, minne ikinä uteliaisuus ohjaa. Erilaisiin paikkoihin ja tavaroihin, ihmisiin ja tilanteisiin. Tämä kaikki kuitenkin vaatii uuden oppimista ja omaksumista. Itseensä tutustumista ja itsensä ymmärtämistä. Tällöin lapsi toteuttaa juuri tällaista samankaltaista kehämäistä oppimisen prosessia, jossa lapsi tekee havaintoja ja analysoi.
Lapsi pohtii, miten pystyisi seisomaan tuolia vasten, kaatuu ja kokeilee tätä uudelleen koko ajan löytäen parempaa tukea ja oivalluksia siitä, miten asian voisi tehdä paremmin. Kunnes tasapainon harjaannuttua siirrytään eteenpäin askelten ottamiseen. Vähitellen usean harjoituskerran jälkeen lapsi oppii kävelemään, sitten juoksemaan ja liikkumaan aktiivisesti.
Tämä onnistumisen ja oppimisen, asioiden ja tapahtumien tunnistamisen, havainnoinnin ja analysoinnin, itsetietoisuuden sekä asioiden muuttamisen ja omaksumisen kautta tapahtuva räjähdysmäinen pyrähdys työntää lasta eteenpäin tässä suuressa elämän seikkailussa. Vaikka lapsen älykkyys ja tietoisuus eivät ole kovin suurta, silti tämä näkymätön sisäinen moottori, jopa uteliaisuudeksikin kutsuttu voima, ohjaa lasta toimimaan ja menemään eteenpäin kaikista esteistä huolimatta.
Mikä on tämä sisäinen voima ja moottori? Mikä saa ihmisen jo lapsesta asti toimimaan ja ajamaan itseään eteenpäin kohti määrittelemätöntä vastausta itsestään ja ympäristöstään? Mikä on sen uteliaisuuden ja tyhjiön takana, joka ajaa ihmistä eteenpäin tällä samaisella kehällä, joka alkaa jo lapsesta asti?
Tapahtuman tai asian tutkailu, tapahtuman tai asian luonne, analysointi, itsetutkiskelu, oivallus ja oivaltaminen sekä ajatusten ja toiminnan muuttaminen. Tällainen on kuuden vaiheen itsetutkiskelun kehä.
Miksi näin tapahtuu? Miksi ihminen ajaa itseään tilanteisiin ja tapahtumiin? Miksi ihminen ei tyydy perustavanlaatuiseen elämään ja tasaiseen olemiseen, vaan on oltava jotain muuta, jotain, joka toisi jotain?
Kuten tällä lapsella, samankaltainen uteliaisuus säilyy ihmisen ytimessä ja syvyyksissä. Sama tyhjiö on olemassa siitä huolimatta, miltä elämä saattaa sillä hetkellä vaikuttaa. Vaikka kaikki olisi näennäisesti kunnossa, sisältä kumpuaa selittämätön epävarmuus ja tyytymättömyys johonkin. Vaikka asiat olisivat päällisin puolin kunnossa ja elämä vakaata tai jopa onnellistakin, silti perimmäinen kysymys ihmisyydestä ja henkilökohtaisesta olemisesta pyrkii pintaan. Joillekin tietyin väliajoin nostaen päätään erilaisissa valinnoissa tai tilanteissa. Toisille erilaisten kriisien tai olemisen murtumisen yhteydessä.
Kuka minä olen? Mitä minä olen? Mitä minun tulisi olla? Vaikka kaikki on kunnossa, miksi minusta silti tuntuu tältä?
Selittämättömiin kysymyksiin etsii helposti kuitenkin vastausta aivan kaikkialta muualta kuin omasta itsestään. Mieluummin yrittää muuttaa ulkoisia asioita elämässään, ja näkeminen sekä katsominen itsensä suuntaan unohtuu täysin. Kukaan ei tunnu edes näkevän sitä, että kaikki tuo epävarmuus ja tyytymättömyys tapahtuvat ihmisessä itsessään, ei ihmisen ulkopuolella. Ihminen ei välttämättä edes ymmärrä katsoa itseensä tai näe, että siihen olisi edes minkäänlaista tarvetta.
Tällainen tyhjiö on olemassa kaikissa ihmisissä. Sama tyhjiö sekä uteliaisuus, joka ohjaa ja yrittää tuoda esille itseään ja joka ilmenee ihmisille erilaisina kokemuksina ja tuntemuksina. Onko tämä itsessään ihmisyyden suurin moottori vai onko tämän takana vielä jotain muutakin?
Jo aikojen alussa on keksitty hyvin useita erilaisia keinoja tämän uteliaisuuden ja tyhjyyden, määrittelemättömän tyhjiön, täyttämiseksi. Siitäkin huolimatta, että tyhjiötä yritetään täyttää erilaisilla oman itsensä ulkopuolisilla asioilla, on myös paljon erilaisia elämän filosofioita ja ideoita, joiden avulla ihminen voi myös opiskella ja ymmärtää itseään paremmin. Tämä onkin ainoa ratkaisu ja niin sanottu ”oikeanlainen” suunta sinne pääsemiseksi. Erilaiset itsensä kehittämisen metodit ja omaan itseensä tutustumisen työkalut tarjoavat helpotusta tähän hämmentäväänkin uteliaisuuteen. Ihminen tyydyttyy saadessaan vastauksia, mutta tiedonjano ei kuitenkaan sammu. Tämä ikuinen jano ja vastauksien tarve muuttuu turvalliseksi luottamukseksi elämän suhteen, mutta syvällä sykkivä uteliaisuus ei tunnu himmenevän. Mitä enemmän ihminen ajautuu syvemmälle itseensä ja ymmärrykseensä itsestään ja elämästään, sitä suurempi tarve on saada vastaus siihen kaikista perimmäisimpään kysymykseen. Kysymykseen kaiken takana vaikuttavasta lähteestä ja ytimestä, mistä ihmisenä olemisen kaikkeus kumpuaa.
Ei ole olemassa täysin oikeaa tai toimivaa ratkaisua, joka toimisi täysin samoin jokaiselle ihmiselle ja yksilölle. Kuten suurten ajattelijoiden ja filosofien kirjoittamat tekstit, miten hyvää ja suuntaa-antavaa luettavaa ne ovatkin ja miten paljon ne tarjoavatkin ihmisen henkilökohtaiselle tutkimusmatkalle, ne eivät ole totuus. Ne eivät ole ratkaisu kenellekään muulle kuin näille kirjoittaneille ihmisille itselleen. Totta kai niistä löytyvät metodit ja työkalut toimivat muillekin ihmisille, mutta oman elämän henkilökohtainen tutkimusmatka on tehtävä itse. Ymmärrys sekä omavarainen ajattelu on rakennettava myös täysin itse ja oman näköisekseen, koska jokainen on loppujen lopuksi täysin oma yksilönsä.
On hyvä ottaa näistä todella loistavista elämänohjeista oppia, mutta myös kyseenalaistettava kaikki ja rakennettava kaikki täysin uudelleen. On luotava täysin oma ajatus ja oma totuus, ja rakennettava reitti itsensä syvimpään ytimeen. Niin kuin lapsikin tekee kaikessa viisaudessaan, rakentaen itsensä alusta asti omaksi itsekseen opettelemalla perinpohjaisesti kaiken itse.
Henkilökohtainen itsetutkiskelu onkin siis vain pintaraapaisu ja eräänlainen portti tälle reitille itsensä syvimmän ytimen löytämiseen. Usein tämä itsetutkiskelu tarjoaakin välttämättömän ensiavun näille elämän tyhjille kysymyksille luoden harhan, että se kaikki olisikin siinä ja se olisi kaiken pääteasema, ymmärrys itsetutkiskelusta ja ymmärrys itsestään, vaikka tämä onkin vasta kaiken alku. Tämä mahdollistaa vasta suuntaviivan sille reitille, minne ihmisen syvin uteliaisuus ohjaa. Reitille ihmisyyden syvimpään ytimeen. Siksi olisikin tehtävä tätä itsetutkiskelua mahdollisimman syvällisesti ja mahdollisimman laajasti. Ottaa selvää itsestään sekä siivota kaikki turha ja tarpeeton pois elämästä. Puhdistaa mieli turhista asioista, ja antaa väylä portille syntyä kohti uutta syvyyttä. Tarkastella asioita mahdollisimman monipuolisesti erilaisilta kanteilta ja pyrkiä löytämään reitti sinne, minne tämä uteliaisuus ihmistä ohjaa. Reitti kohti ymmärrystä, hyväksyntää ja loppujen lopuksi kaikesta irti päästämistä ja luopumista (Miettinen, 2019a.)
Hyperkubismissa sisäiseen maailmaan kuuluu neljäs, mielen ja ajatuksen, ulottuvuus sekä itsetutkiskelu. Vaikka kuuden vaiheen itsetutkiskelumetodi sijoitetaan metatroniikassa kolmanteen ulottuvuuteen, on itsetutkiskelu kuitenkin ajatuksellinen prosessi. Tapahtumaa tai asiaa ei tutkita fyysisenä tapahtumana, vaan tapahtuman tai asian ajatuksellisen tutkimisen prosessiin otetaan huomioon myös mahdolliset fyysiset tekijät. Mieli ja ajatus tulkitsee kolmannessa ulottuvuudessa tapahtunutta tai ilmenevää asiaa, jolloin nämä konkreettisesti tapahtuvat kolmannessa ulottuvuudessa.
Siinä missä tunteet koetaan kehollisina kolmannessa ulottuvuudessa, on tämä kehollinen tuntemus informaatio neljänteen ulottuvuuteen. Neljännen ulottuvuuden mieli ja ajatus luo käsityksen ja antaa nimen tälle tuntemukselle. Voidaan sanoa, minua pelottaa. Viides ulottuvuus taas on se, joka pohtii; miksi minua pelottaa?
Ero eläimien ja ihmisten välillä on se, että kun eläintä pelottaa, eläin taistelee tai pakenee. Eläin ei mieti, miksi minua pelottaa, vaan toimii vaistojensa varaisesti. Ihminen kykenee tarkastelemaan tätä tunnetta, pelkoa, ja kyseenalaistamaan sen merkityksellisyyden. Tässä kohtaa aiemmin esitelty Aristoteleen sieluoppi resonoi vahvasti.
Kun mietimme itsetutkiskelun merkitystä, on se ilmeinen. Kun otamme esimerkiksi tunteen pelko, voi joskus pelkokin olla pelkästään ajatusrakenteiden luoma harha. Silti koettu tunne on todellinen . Itsetutkiskelun avulla on mahdollista päästä kiinni näihin ajatusrakenteisiin ja sitä kautta purkaa turhia pelkoa aiheuttavia uskomuksia. Jos uskomukset eivät vastaa tosiasioita, tai ne eivät ole johdonmukaisia, voivat pelon syyt kadota näiden uskomusten purkamisen kautta.
Mieli ja ajatus, neljäs ulottuvuus
Siinä missä renessanssiajan taidemaalarit tukeutuivat geometrisiin sääntöihin todellisuuden havaitsemisessa, pyrkivät kubistit kuvaamaan teoksiaan neljännen ulottuvuuden kautta. Renesanssimaalarit tukeutuivat Eukleideen havaitsemisen teoriaan, kun taas kubistien ajattelu sai ponnetta suhteellisuusteoriasta ja Reimannin uudenlaisesta tavasta ajatella geometrian suhteen…
…Neljäs ulottuvuus on mielen ja ajatuksen ulottuvuus. Kun kolmannessa ulottuvuudessa on kolme eri koordinaattia, neljännessä ulottuvuudessa niitä on ajateltu olevan neljä. Albert Einsteinin (1879-1955) teorian mukaan neljäs ulottuvuus olisi aika (Kaku, 1994, s.27). Kolmas ulottuvuus on teoriassa kuten myös käytännössä todistettava ja havaittava tosiasia, kun taas neljännen ulottuvuuden teoriat makaavat spekulaation varassa.
Siinä missä kolmiulotteisessa fyysisessä todellisuudessa todellisuus perustuu muuttumattomiin sääntöihin, ei neljännessä ulottuvuudessa mielen ja ajatuksen tasolla operoidessa ole rajoja. Ihminen rakentaa todellisuutensa havaitsemalla ja vastaanottamalla informaatiota kolmannen ulottuvuuden todellisuudesta, mutta myös rakentamalla kuvaansa todellisuudesta neljännessä ulottuvuudessa, mielessä ja ajatuksessa. Jos yksilön käsitys tai kokemus todellisuudesta muuttuu mielessä ja ajatuksessa, muuttaa se myös käsitystä kolmannen ulottuvuuden todellisuudesta. Jos mieli ja ajatus ei perusta tosiasioille ja muuttumattomille todellisuuden tekijöille, silloin kolmannen ulottuvuudessa ja neljännen ulottuvuuden tavoissa ajatella on ristiriitoja. Tällaisessa tilanteessa yhtälön muodossa ajateltu kokonaisuus ei toimi. Tosin, jos todellisuus on jo alusta alkaen rakennettu ajatuksen tasolla epätodelle pohjalle, voi olla hankala huomata edes elävänsä sellaisessa todellisuudessa, missä olisi mitään ristiriitaista. Kolmas ja neljäs ulottuvuus vuorovaikuttavat vahvasti toisiinsa nähden, koska yksilö elää kolmannessa ulottuvuudessa ja ihmisen mieli ja ajatus taas sijaitsee yksilössä itsessään. Kolmas ulottuvuus tarjoaa informaatiota neljänteen, ja neljäs ulottuvuus vuoro vaikuttaa reaktioiden kautta takaisin kolmanteen.
Neljäs ulottuvuus voi tuottaa informaatiota kolmanteen, joka on yleensä yksilön tulkinta tai reaktio kolmannen ulottuvuuden informaatioon perustuvan aikaisemman informaation johdosta rakentunut ajatusrakenne (Miettinen, 2024.)
Raskauden aikana kohdun on ajateltu olevan täysin pimeä paikka. Kuitenkin voimakas valo, joka on kohdistettu äidin vatsalle, on aiheuttanut muutoksia sikiön sydämenlyönnissä. Makeaa vettä ruiskuttamalla lapsiveteen on huomattu myös sikiön nielemisliikkeiden lisääntyneen, kun taas karvasta ainetta ruiskutettaessa on nieleminen vähentynyt. Sisäiset tietorakenteet, mallit, ovat tekijöitä joita lapsi rakentaa kokemuksensa pohjalta. Toimintakaaviot hallitsevat aluksi lapsen suhdetta ympäröivään maailmaan: ymmärrys ympäristöstä tulee lapsen siinä toimiessa. Ajattelu, joka toimii mielikuvien avulla, on mielessä tapahtuvaa havaitsemista. Sisäiset mallit monimutkaistuvat kehityksen edetessä symbolien muodostamisen, kielen, tasolle (Psykologia 2, s.39.) Lapsi alkaa siis vuorovaikuttamaan ulkopuolisen informaation kanssa. 1,5-2 vuoden iässä alkaa herkkyyskausi kielen omaksumiselle. Välttämätön ehto kielen omaksumiselle on symbolifunktion herääminen. Symbolifunktiolla tarkoitetaan merkkien, esimerkiksi kuvien ymmärtämistä niin, että ne esittävät jotakin. Tällöin lapsella on kyky yhdistää sana tuttuun esineeseen. Lapsen ymmärtäessä sanojen pitävän sisällään merkityksen lapselle kasvaa halu tietää nimiä esineille. Kielen lapsi oppii aktiivisesti kieleen liittyviä sisäisiä mallejaan rakentamalla. Kieli on lapselle väline ajatteluun. Lapsen minätietoisuus taas kehittyy tunnekohteiden pysyvyyden myötä. (Himberg ym., 1995, s.31,50,51,53,68).
Ajattelu ja todellisuus
Yksilö informaation vastaanottajana
Eläminen perustuu hyvin pitkälle erilaisen informaation vastaanottamiseen sekä jakamiseen. Yksilö vastaanottaa omaan itseensä, mutta myös jakaa myös erilaista informaatiota ympäristölleen jo pelkästään yhden päivän aikana todella paljon. Itseään kehittäessä olisikin hyvä tarkastella sitä, minkälaista informaatiota itse päivittäin ottaa vastaan, mistä se koostuu ja minkälainen vaikutus sillä on omaan itseensä. Ulkopuolelta tuleva informaatio on kuitenkin yksi elämän suurimmista vaikuttajista yksilön henkilökohtaisen todellisuuden rakentumisessa. Siksi olisikin hyvä tutkia, miten informaatio vaikuttaa, miten siihen itse suhtautuu ja miksi…
…Yleensä oma suhtautuminen informaatioon vaikuttaa siihen, miten informaatioon itse reagoi. Jos informaatio on miellyttävää, kuten vaikka kehu tai lempeä lauselma, reaktio voi tuoda mielihyvää. Jos informaatio on epämiellyttävää, kuten vaikka sanallinen solvaus tai uhka, tällöin reaktio voi olla mielipahaa tai pelon tunnetta. Reaktioon vaikuttaa paljolti se, miten itse suhtautuu kyseisiin asioihin. Pelon synnyttämä reaktio yksilössä voi siis lähettää hyvin samankaltaista informaatiota yksilöstä itsestään sen ulkopuolelle, jos informaatio ei muutu yksilössä. Ihanteellisin lopputulema olisikin, että informaatio saapuisi yksilöön, muuttuisi siellä ymmärryksen ja hyväksymisen kautta sellaiseksi asiaksi, josta on mahdollisuus luopua. Tällöin informaatioon ei olisi tarvetta reagoida, ja asiasta luopuminen tapahtuisi yksilössä itsessään…
…Yksinkertaisuudessaan yksilö vastaanottaa informaation, joka käy yksilössä itsessään ja yksilöllä on mahdollisuus valita, millaista informaatiota hän lähettää takaisin vai lähettääkö ollenkaan. Tällaisen tapahtumasarjan aikana yksilössä keskustelua käyvät tavat ajatella tavat suhtautua sekä erilaiset tuntemukset, joita informaatio herättää. Jos itse on perillä näistä kaikista osa-alueista, ymmärtää sen, mistä mikäkin johtuu ja pystyy selvittämään asioiden syy- ja seuraussuhteen sekä linkittämään ne mahdollisiin tuntemuksiin, on silloin tietoinen itsessään tapahtuvista asioista ja mahdollisista reaktioista, joita tapahtumasarja mahdollisesti aiheuttaisi. Jäljelle jää vain valinta, kuinka nämä asiat itse kohtaa ja kuinka niihin yksilönä reagoi, siitä huolimatta, mitä informaatio pitää sisällään.
Jos asian haluaa ajatella vielä yksinkertaisemmin, voisi siis ajatella yksilön vain vuorovaikuttavan erilaisten asioiden kanssa, siihen katsomatta, mikä on kenellekin miellyttävää ja epämiellyttävää. Asiat taas yksilössä itsessään vuorovaikuttavat keskenään, mikä luokin yleensä käsityksen ylipäätään siitä, mikä on yksilölle itselleen miellyttävää ja mikä epämiellyttävää. Asioiden objektiivinen tarkastelu ja arvottamatta jättäminen jättää asiat kuitenkin vain asioiksi (Miettinen, 2019d.)
Ihmisen elämässä toistuvat yhtenään erilaiset yhtälöt, joita yksilö yrittää ratkaista ajattelun avulla. Esimerkiksi matematiikan ongelmissa tarvitaan ongelmanratkaisuun ominaista ajattelua. Itseymmärrykseen pyrkiminen mutta myös ympäröivän todellisuuden ymmärtäminen vaatii ajattelua. Mielikuvilla ja haaveilulla on myös suuri merkitys, ja nämä tavat ajatella ovat rajoituksettomia. Psykologiassa ajattelua pidetään kehittyneimpänä kognitiivisena toimintana. Ajattelu edellyttää muita tiedonkäsittelyprosesseja kuten muistia ja tarkkaavaisuutta, jotka muovaavat informaatiota ajattelulle sopivaksi. Psykologiassa ajattelua pidetään evoluution tuloksena. Ihminen eroaa muista eläimistä kielensä ja ajattelukykynsä vuoksi, vaikka eläimetkin pystyvät havaitsemaan ja muistamaankin jollain tasolla. Ihminen vuorovaikuttaa informaation kanssa, jonka ympäristö mahdollistaa, ja yhdistelee niitä aikaisempiin kokemuksiin. Tämä mahdollistaa järkevällä tavalla toimimisen (Psykologia 3, s.105.) Ajattelu on siis olennainen tekijä ihmisen vuorovaikuttaessa ympäristön kanssa. Yksi ajattelun tärkeimmistä tekijöistä taas ovat käsitteet. Käsitteet kehittyvät jo ennen kielen puhumista ja ymmärtämistä, mutta vasta nämä taidot toimivat mahdollistajina monipuoliselle käsitemaailmalle. Kieli ei toimi ainoastaan ajattelun apuna, vaan toimii vuorovaikutuksen välineenä ilmentää ajatuksiamme muille. Voimme puhua tai kuunnella, kirjoittaa tai lukea, sekä näillä keinoin välittää tai vastaanottaa informaatiota. Tämän avulla pyrimme ymmärtämään, tai pyrkiä tulemaan ymmärretyksi. Ajattelun tietoinen kehittäminen on myös mahdollista. Käsitteet ovat merkittävässä roolissa ilmiömaailman järjestyksen ylläpidossa. Käsitteiden avulla pystymme havainnoimaan ja tulkitsemaan sekä kommunikoimaan sen suhteen, jolloin ne toimivat välineinä ajattelulle (Näätänen ym., 2003, s.106,108.) Ihmiselle mullistavimpia hetkiä lajihistoriassa on ollut kielen syntyminen. Kielen kehittyminen on luonut edellytykset käsitellä havaintoja ajattelua kehittämällä. Asioiden jäsenteleminen luovasti ja merkityksellisesti onnistui kielen avulla. Kieli on myös ihmisten välinen kommunikointiväline, mutta myös työkalu ajatusten ilmaisemiseen (Lyytinen ym., 2003, s.164.)
Ongelmanratkaisu
Ratkaisu ongelmaan vai ratkaisun etsiminen ongelmasta?
Matematiikassa on tehtävä. Yhtälö, jonka avulla syntyy ratkaisu, esimerkiksi 5+5=10. Tässä 5+5 on yhtälö, joka tulee ratkaista. Numero 10 on ratkaisu. Asiat ja ongelmat sisältävät juurikin tämänkaltaisia yhtälöitä. Ongelma ja ratkaisu, tilanne ja ratkaisu. Tärkeintä on tietää, mikä on oikea ongelma. On helppoa etsiä ratkaisuja ongelmien sijaan.
Esimerkiksi: henkilöä koskee päähän ja hän ottaa särkylääkkeen. Poistaako se todellisen ongelman? Sen, miksi henkilöä koskee päähän?
Usein asian ratkaiseminen menee itse ongelman ymmärtämisen edelle. Tehokkainta olisi ymmärtää ongelmaa, joka väistämättä tuo esiin ratkaisun. Jos henkilöä koskeekin päähän sen vuoksi, ettei hän juo tarpeeksi vettä, asia ratkeaa ilman, että on tehtävä turhia ratkaisuja. Turhat ratkaisut ovat yksinkertaisesti turhia…
…Kun ymmärtää ongelmia, jäljelle jää vain ratkaisuja. Siksi ongelmien ymmärtäminen elämässä auttaa elämän muodostumisessa yksinkertaisemmaksi. Hyvin usein ongelmat noudattavat samaa yhtälöä. Asiat ovat erilaisia, mutta ongelma tai tapahtuma voi pohjimmiltaan olla sama. Kun ymmärrys kasvaa erilaisten ongelmien välillä, samaa ratkaisua voi käyttää eri ongelmiin. Voitaisiin jopa puhua vain ratkaisusta erilaisiin ongelmiin (Miettinen, 2019a.)
Jokainen varmasti ymmärrämme ongelman määritelmän. On jokin tavoite tai päämäärä, minne haluaisimme päästä, mutta pisteen A, lähtökohdan ja pisteen B, tavoitteen välillä on este. Meidän on tällöin keksittävä, mikä tämä este, ongelma, on, jotta pääseminen pisteeseen B mahdollistuu. (Miettinen, 2019b)
Psykologiassa käytetään ratkaisuprosessin mallia, joka sisältää kolme osatekijää: Alkutilan, tavoitetilan sekä keinot eli toiminnot, jotka toimivat tavoitetilan saavuttamiseen. Ratkaisuprosessissa ongelmatilaksi mielletty tila pyritään muuttamaan tavoitetilaa kohti. Ongelman ratkaiseminen edellyttää ongelman tunnistamista, muistissa sijaitsevan tiedon käyttöä sekä oppimista ratkaisun edetessä. Ongelmanratkaisuun sisältyy siis päättelyä, havainnointia sekä tavoitteiden määrittelyä. Myös Itse ongelman uudelleen määritteleminen tekee ongelmanratkaisusta tehokkaampaa. Ratkaisun ongelmaan etsimisen sijaan myös kiinnittyminen itse ongelmaan on haitallista. (Näätänen ym., 2003, s.118 )
Informaatio ja elämä
Tiedosta ymmärrykseen
Tietäminen on helppoa. On helppoa tietää, mikä olisi parasta ystävälle tai on helppoa tietää, mitä kannattaa syödä. On myös helppoa tietää, miksi joku asia ei ole hyväksi, mutta on eri asia, onko siitä silti ymmärrystä…
…Tieto on hyvästä, mutta tieto ei ole mitään ilman ymmärrystä. Ymmärrys on sitä, että sisäistää kokonaisuuden täysin. Jos 5+5=10, voi hyvinkin tietää, miksi vastaus on 10. Mutta on eri asia, että ymmärtää, miksi vastaus on kymmenen. Minä on siis numeron viisi merkitys yhtälössä tai mikä on plusmerkin merkitys yhtälössä? Onhan voinut nähdä yhtälön ja vastauksen jossain ennenkin ja sen perusteella tietää, että vastaus on kymmenen.
Mutta ymmärtääkö silloin silti, miksi vastaus on kymmenen?
Hyvin paljon on olemassa niin kutsuttua ”tietoa”, jolla ei juurikaan ole pohjaa. On satuja ja tarinoita sekä myös paljon erilaisia teorioita. Voi varmasti sanoa, että tietää pitävänsä sukkia jaloissaan, koska tuntee ja näkee ne jaloissaan, jolloin voi myös koskettaa niitä. Se on konkreettista.
Kokemus muuttaa tiedon ymmärrykseksi. Kokemus siitä, miten tieto toimii käytännössä…
…Tieto ja ymmärtäminen ovat välttämättömiä asioita elämässä etenemisen kannalta. Elämä on täynnä tietoa ja ideoita, jotka johtavat ymmärtämiseen. Erilaiset sytykkeet siitä, miten tulisi elää, syödä, nukkua, rakastaa, oppia ja tulla toimeen. Näistä kaikista löytyy lukemattomia opuksia ja viisauksia, mutta todellinen ymmärrys on löydettävä itse. On otettava vastuu ymmärtämisestä ja siitä, että oppii ymmärtämään. Tietoa on yllin kyllin, mutta onko ymmärrystä?
Kun opettelee ymmärtämään tietoa, se helpottaa tiedon tunnistamisessa käytännölliseksi tai epäkäytännölliseksi. Voi ilmetä, että tieto onkin vain teoria tai mielipide. Ilman tiedon tutkimista ja ymmärtämistä, tieto on vain tieto. On siis vähintäänkin tarpeellista ottaa selvää tiedosta ja teorioista sekä ymmärrettävä niitä ennen niiden ottamista käytäntöön (Miettinen, 2019a.)
Tietoa voitaisiin ajatella siis myös informaationa. Tieto, esimerkiksi teoria, on informaatiokokonaisuus, joka koostuu erillisistä informaatiorakenteista, joka taas koostuu informaatiotekijöistä.
Psykologian mukaan minäkäsitys ja maailmankuva ovat tietopohjan tärkeimmät rakenteet. Minäkäsityksen keskeisen ydinalueen ympärille rakentuu muu elämänkokemuksellinen tieto. Koko elämänsä ajan ihminen voi kuitenkin vaikuttaa tietojärjestelmäänsä. Yksilö voi kehittää ongelmanratkaisutaitojaan tai vaikkapa itsensä ilmaisemista. Henkilökohtaisia tapojaan ajatella on mahdollista kyseenalaistaa sekä rakentaa ymmärrystään todellisuutta vastaavaksi. Kriittisyys on ominaista taitavalle ajattelulle, joka on arvioivaa suhtautumista informaatioon. Psykologiassa käytetään termiä ”reflektiivinen prosessi”, joka kuvaa ”ajattelun ajattelua”. (Näätänen ym., 2003, s.132)
Tässä kohtaa on tuotava Hyperkubismin kannalta olennainen tapa ajatella esiin, ja hienoinen kritiikki psykologian näkemystä kohtaan.
Hyperkubismissa ajatellaan, että neljännen ulottuvuuden mieli ja ajatus on tämä tila, missä ajattelu tapahtuu. Onko siis mahdollista, että ajattelu tarkastelee itse ajatteluaan? Jos on tarve kyseenalaistaa ajattelua, voiko ajattelu kyseenalaistaa itseään? eikö tätä pitäisi pystyä tarkastelemaan objektiivisesti? Kun me tarkastelemme ajatteluamme objektiivisesti, tällöin tämän tarkastelijan on oltava ajattelun ulkopuolella. Subjektiivinen ajattelu ei voi olla samanaikaisesti objektiivinen tarkastelija. Hyperkubismi esittääkin ratkaisun tähän ongelmaan. Viidennen ulottuvuuden tietoisuus on tämän ajatuksen tarkastelija ja kyseenalaistaja, mutta myös älyllisten ratkaisujen kehittäjä.
Psykologiassa myös ajateltu tietojärjestelmä on se, jota viidennen ulottuvuuden tietoisuus tarkastelee. Hyperkubismissa näitä ”malleja” ajatellaan ajatusrakenteina, joita tietoisuuden on mahdollista itsetutkiskelun avulla tarkastella. Tarkastellessa näitä rakenteita otetaan huomioon rakenteiden sisältämien tekijöiden johdonmukaisuus ja niiden sisältämät yhtälöt. Tällöin on mahdollista tarkastella myös ajatusrakenteiden myötä ajattelussa ilmeneviä ristiriitoja, purkaa niitä ja rakentaa ne johdonmukaisemmaksi ja käytännöllisemmäksi.
Kun psykologiassa sanotaan tietojärjestelmän olevan yhteydessä tunteisiin ja fysiologisiin reaktioihin, nämä tunteet ja reaktiot johtuvat hyperkubismin mukaan ajatusrakenteista ja niiden tuomista tavoista ajatella ja sitä kautta toimia. Jos näihin ajatusrakenteisiin pääsee käsiksi, niitä käsittelee ja rakentaa ne käytännöllisemmäksi, tunteet ja reaktiot muuttuvat tarpeettomiksi.
Luovuus
Luovuus ja mielikuvitus
Luovassa ongelmanratkaisussa on kaksi olennaista tekijää, monipuolisuus sekä ideoiden runsaus. Luovan yksilön on mahdollista luoda ja käsitellä erilaisia ideoita etsiessään parannuksia tai kohdatessaan ongelmia. Yksilö pystyy ottamaan huomioon erilaisia mielen rakentamia polkuja sekä käsittelemään useampia vaihtoehtoja kuin vähemmän luovat ihmiset. Tämänkaltainen yksilö kykenee myös käyttämään mielikuvitustaan lukuisiin mahdollisuuksiin valiten näistä tärkeimmät ideat kehittäen niitä eteenpäin (Raudsepp, 1981, s.116.) Luovuus on luomista ja jokaisella yksilöllä on mahdollisuus luoda jotakin. Se mikä toimii luovuuden lähteenä tai mistä luovuuden ideat ja ajatukset kumpuavat onkin mielenkiintoinen aihe tarkastella.
Kuten aikaisemmin mainittu, ihminen vastaanottaa informaatiota, mutta myös tuottaa sitä mielessä ja ajatuksessaan. Vastaanotettu informaatio ei kuitenkaan palaa välttämättä takaisin samankaltaisena, vaan se muuttaa muotoaan ajattelun avulla tai ajattelun kautta. Yksilön on siis mahdollista leikitellä informaation kanssa mielessä ja ajatuksessa, muovailla sitä mieleisekseen neljännessä ulottuvuudessa sekä tuottaa sitä erilaisin menetelmin kolmannessa ulottuvuudessa. Tällaista ilmiötä kutsutaan myös mielikuvitukseksi.
Voisi siis ajatella, että mielikuvitus on työkalu informaation muovaamiseen ja rakentamiseen mielessä, kun taas luovuus on sen muuttamista informaatiosta konkreettiseksi. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii taide, minkä muodossa yksilöllä on mahdollisuus ilmentää visioitaan mielen ja ajatuksen tasolta konkreettiseksi esimerkiksi maalauksen tai veistoksen muodossa. Luovuus on siis käytännön toimenpide, kun taas mielikuvitus mielessä ja ajatuksessa toimiva työkalu. Uskonkin mielikuvituksen luovan toiminnan olevan ainoita tekijöitä, joissa kaikki ulottuvuudet vuorovaikuttavat keskenään jollakin tasolla samanaikaisesti. Ilman kolmannen ulottuvuuden informaatiota tuskin olisi paljoakaan aineistoa mielikuvitukselle, kun taas ilman neljännen ulottuvuuden mieltä ja ajatusta ei olisi mahdollisuutta informaatiota käsitellä. Ilman viidennen ulottuvuuden tuomaa minätietoisuus vuorovaikutusta kyseenalaistaisiko neljännen ulottuvuuden mielen ja ajatuksen käsitystä informaatiosta laisinkaan, tai olisiko sitä tarvetta muuttaa muunlaiseksi.
Yksilön luoviin tuotoksiin vaikuttaa kuitenkin todella paljon mielen ja ajatuksen näkemykset sekä kokemukset erilaisista tapahtumista ja asioista. Esimerkiksi yhtä lailla talon rakentaminen on luovaa, kuin vaikka maalaaminenkin. Jos talo on opetettu ja opittu rakentamaan jollain tavoin, hyvin todennäköisesti rakennetun talon lopputulos on myös opitun kaltainen. Usein kuitenkin huomaa yksilötasolla ihmisten joko omaavan tai ikään kuin löytävän uudenlaisia tapoja tehdä vaikka aikaisemmin mainittu talo. Tällöin yksilö käy mielessään ja ajatuksessaan mielikuvituksen avulla keskustelua siitä, voisiko kyseisen asian tehdä toisin. Samankaltaisesta lopputuloksesta huolimatta prosessi on voinut olla hyvin erilainen, jolloin yksilö on käyttänyt yksilöllistä luovuutta tekemisessään.
Luovuuden ydin; mistä luovuus tulee
Uskon luovuuden liittyvän hyvin paljon oppimisen prosessiin ja kehittymiseen yksilönä, mutta myös tarpeeseen löytää keinoja asioiden ja todellisuuden ilmentämiseen. Pienen lapsen isänä on ollut mielenkiintoista seurata, kuinka pieni lapsi osaa itsenäisesti etsiä luovia ratkaisuja oppiakseen kävelemään tai päästäkseen erilaisten esteiden ylitse. Onkin viehättävää ajatella, että mikä on tämä moottori, joka ajaa lasta oppimisen prosessiin ja kehittymiseen ikätasoonsa nähden. Yksivuotiaalla kun ei ole vielä kummoinen kapasiteetti johdonmukaista tai tarkoituksellista oppimista kohtaan.
Uskoin tällöin ajattelemani uteliaisuuden liittyvän asetelmaan, jossa ihmisten elämää ohjaa kaksi vastavoimaa, alkukantaisuus ja älykkyys. Toisin kuin eläimet, jotka ohjautuvat alkukantaisen jopa käsikirjoitetun ohjelmoinnin mukaisesti kyvyttömänä tekemään tietoisia valintoja, on ihmisellä mahdollisuus tehdä valintoja sekä oppia valinnoistaan. Tänä päivänä kuitenkin ajattelen, että kyseinen älykkyys liittyy viidennen ulottuvuuden tietoisuuteen. Tietoisuus pitää sisällään myös eläimiin ohjelmoidun alkukantaisuuden. Tämän uteliaisuuden sijaan uskonkin viidennen ulottuvuuden tietoisuuden olevan se ihmisen sisäänrakennettu johdattelija, joka ohjaa lasta oppimaan ja luomaan, kuten aikuisenkin. Tällöin myös luovuus ja sen ydin löytyy samasta paikasta, ihmisen sisältä itsestään. Luovuus on vain toimenpide todentaa mielikuvituksen avulla muovattua ajatusta informaatiosta, joka rakentuu minätietoisuuden ja korkeamman tietoisuuden pohjalle. Luovuus on siis vain yksi tekijä ja työkalu oppimisen prosessissa sekä ymmärtämisessä, mutta myös neljännen ulottuvuuden mielen ja ajatuksen ilmentämisestä kolmannen ulottuvuuden todellisuudessa (Miettinen, 2024.)
Psykologiassa luovuuden ajatellaan olevan ominaisuus, joka liittyy taitavaan tiedonkäsittelyyn. Se katsotaan kyvyksi ennalta opittujen mallien sijaan löytämään mielekkäitä ja epätavallisiakin ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin. Luovuus ongelmanratkaisun välineenä pitää sisällään yleensä kattavien tietokokonaisuuksien hallitsemista sekä toisiaan seuraavien ongelmien ratkaisemista. Luovuus on myös yhdistetty älykkyyden osaominaisuudeksi. (Näätänen ym., 2003, s.134, 135)
Mietiskely
Hetki
Mietiskely on tärkeä osa elämää. Se tarjoaa harjoitusta pysähtymiseen, läsnäoloon ja omien ajatusten havaitsemiseen. Se auttaa huomaamaan, mitä on hetki elämässä. Se auttaa tulemaan takaisin hetkeen elämässä. Se auttaa pysähtymään ja havaitsemaan hetken, sen hetkisen maailman ja tunnemaaston. Se auttaa yhdistämään yksilön maailmaan ja olemaan läsnä elämässä.
Mietiskelyn ja pysähtymisen opettelu on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on olla tietoisesti läsnä elämässä. Tiedostaa oma ajattelu ja oleminen. Pyrkiä eroon kaikista turhista ja kuormittavista tekijöistä sekä pohtia, mitä tarvitsee ja mitä ei tarvitse ajatella. Pyrkiä miettimään ajatusten alkuperää ennen kuin niitä alkaa syntymään liikaa. Pyrkiä käsittelemään tunteet, asiat ja ajatukset juuri silloin kun niitä ilmaantuu, siinä hetkessä.
On lopetettava asioiden sysääminen tulevaan, ja ottaa vastuu siitä hetkestä, missä elää. On kohdattava rehellisesti ja välittömästi tunteet ja asiat, pakenematta, silloin kun ne ovat. On tehtävä itselleen selväksi, mitä haluaa ja miten haluaa asioiden elämässään olevan ja käyttää niitä suuntaviivoina valintoihin. On pyrittävä siihen, että tekee valinnat hetkessä eikä tulevaisuudessa.
Elämä tapahtuu koko ajan hetkessä, tässä ja nyt. Ei ole olemassa eilistä tai huomista, on kyllä tuleva, ja se tulee ajallaan. Jos laittaa elämässä kaiken energian tähän hetkeen, on paljon enemmän voimaa kohdata asiat ja suhtautua niihin asioihin, jotka tapahtuvat tällä hetkellä. Silloin on helpompi keskittyä tämän hetken asioihin, tarttua niihin ja hoitaa ne välittömästi päätökseen.
Jos ajattelee viikonloppureissua, joka on puolen vuoden päästä, se vie tilan muilta ajatuksilta. Jos miettii, mitä tapahtui juhlissa viimeviikolla, on sekin turhaa. Ne ovat turhaa rasitetta, koska niitä asioita ei vielä ole tai niitä ei enää ole olemassa. Varsinkin menneiden asioiden miettiminen on turhaa ja se ei vie kuin energiaa. Se ei vie eteenpäin, eikä se tee onnelliseksi. Se ei myöskään muuta mitään. Kaikki nämä asiat ovat pois tästä hetkestä.
Itsetutkiskelu ja havainnointi elämässä on tärkeää siksi, että kun saa riisuttua itsestään pois kaiken turhan ajattelun, myös hetkestä muodostuu mieluisampi. Kaikki se energia, jonka käyttää turhiin asioihin, on nyt käytettävissä siihen hetkeen, missä tällä hetkellä on.
Jos ei ole mitään, mihin tarttua tai mitä ajatella, on hetki kauneimmillaan. Puhdasta läsnäoloa. Hiljaisuus, tyyneys ja tyytyväisyys. Mielen tyhjyys ja kiitollisuus. Lämmin tunne siitä, että vain on. Tämä vaatii vain sen, että opettelee elämään siinä.
Hetki on kaikille sama, ja jokainen kokee sen ja suhtautuu siihen omalla tavallaan. Jokainen myös käsittää sen omalla tavallaan ja jokaisella on mahdollisuus tehdä siitä mieleisensä. Se olisikin tarpeellista, koska hetki on kuitenkin se, missä elämä tällä hetkellä tapahtuu (Miettinen, 2019a.)
Mietiskelyharjoitusten on nähty vaikuttavan tajuntaan. Meditoinniksikin kutsutussa menetelmässä istutaan yksinäisyydessä toistaen mantraa ja hiljentyen itsensä äärelle. Kokeneilla mietiskelijöillä on havaittu hapenkulutuksen olevan todella alhainen, joka osoittaa kehon olevan erittäin rentoutuneessa tilassa. (Näätänen ym., 2003, s.162)
Tämä johtaa seuraavaan pohdintaan. Vuosia sitten osallistuin meditointi ja joogatilaisuuksiin, jossa keskusteltiin, hiljennyttiin meditoinnin äärelle ja vaivuttiin hiljaisuuteen. Meditoinnin aikana oli tärkeää rentouttaa keho, mutta myös pyrkiä hiljentämään mieli. Tämä todella myös onnistui.
Nykypäivänä asiaa tarkemmin ajateltuna asia tekee tietoisuuden olemista erillisenä tekijänä hyvin johdonmukaiseksi ilmiöksi. Kun keho on rentoutunut, eli kehoa ei tietoisesti käytä, ja tietoisesti valitsee olla ajattelematta, silloin jäljelle jää enää vain tietoinen läsnäolo. Jos tämä tietoisuus voi päättää olla liikkumatta ja rentouttaa kehoa sekä päättää olla ajattelematta ja hiljentää mielen, eikö tämä tietoisuus ole silloin hierarkisesti kehoa ja mieltä ylempänä? Minulle se näyttäytyy ainakin hyvin vahvasti erilliselle tekijälle kehoon ja mieleen nähden. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteivätkö nämä kaikki kolme erillisinä olisi samassa kehossa.
Itsetutkiskelu
Reitti kohti ydintä
Mitä on ihmisyys? Mikä voisi olla reitti selkeämpään ymmärrykseen? mitä on olla ajatteleva, tunteva, pohtiva ja elämän ristiaallokossa keinuva yksilö, yksikkö, omavarainen ja älykäs elämänkappale?
On olemassa elämä. Elämä on todella vaiherikas ja aaltoileva tapahtuma, johon vaikuttaa hyvin paljon ihmisen oma henkilökohtainen matka syntymästä siihen pisteeseen, jossa kukin on. Elämä ei koostu vain yhdestä merkittävästä tapahtumasta tai asiasta eikä myöskään yhdestä merkittävästä henkilöstä tai tahosta. Elämä ei ole vain yksi ainut asia vaan se koostuu hyvin monista erilaisista kokemuksista ja tapahtumista sekä niihin liittyvistä yhtälöistä. Tapahtumista ja asioista, jotka ovat tapahtumien ja asioiden sisällä, kuin venäläinen maatuska. Kun purat ensimmäisen, sisällä on toinen, tämän sisällä kolmas ja niin edelleen.
Elämä on jatkuvaa muutosta ja tasapainottelua erilaisten asioiden välimaastossa, suhtautumista, mukautumista ja uuden reitin löytämistä sekä omalle matkalleen että ajatukselleen ja olemiselleen Elämän vaikeus ei ole vain itse elämän eläminen vaan myös elämän eläminen sen sisältämien asioiden ja myös oman itsensä kanssa. Ja mikä jännittävintä, näiden asioiden linkittyminen toisiinsa.
Kun ihminen jonkin tapahtuman tai asian johdosta alkaa kyseenalaistamaan itseään tai elämäänsä tai ylipäätään kaikkea minkä pohjalle on itsensä ja elämänsä rakentanut, antaa se mahdollisuuden ihmiselle itselleen esittää ehkä kaikista tärkeimmän kysymyksen:
”Miksi?”
”Miksi minä toimin niin? Miksi tunnen näin? Kuka minä oikeastaan olen, mistä olen tulossa, ja minne olen menossa? Mitkä syyt vaikuttavat toimintani takana?”
Elämä täyttyy kysymysmerkeistä ja on kuin ihmisen sisäänrakennettu moottori käynnistyisi uudelleen. Kuten lapsen viaton uteliaisuus, joka haroo haparin askelin ja ottein kohti kaikkea uutta ja ihmeellistä, myös ihminen kaaduttuaan nousee maasta uudelleen jaloilleen. Yksilö avaa silmänsä, myöntää ja tunnustaa vallitsevan ympäristön ja todellisuuden.
”Minä olen tässä. Kaikki nämä asiat ovat tässä. Tästä koko elämä koostuu.”
Silloin esiriipun verhot siirtyvät ja on aika astua teatterin näyttämöltä kulisseihin…Mitä on kaiken tämän näkyvän ja tuntevan takana? Mikä on tämä vastaus tähän suurimpaan kysymykseen, joka tuntuu hivelevän kaikkien ihmisten syvimmällä sykkivää uteliaisuuden kipinää, olemisen tarkoitusta ja ihmisyyden syvintä olemusta? Mitä tai mikä on tämä lähde, mistä ihmisenä olemisen kaikkeus kumpuaa? (Miettinen, 2019a.)
Itsetutkiskelu tekee näkyväksi yksilön oman itsen yksilölle itselleen. Itsetutkiskelu on väline oman itsen ymmärtämiseen, mutta myös sitä kautta ymmärtämään todellisuuden todellisen luonteen. Itsetutkiskelu on työkalu, joka integroi yksilön itsensä todellisuuden rakenteisiin.
Elämän tarkoitus on oppia sekä ymmärtää, ja siihen kuuluu myös vahvasti oman itsensä tunteminen ja kehittyminen. Elämässä tärkeintä on tehdä havaintoja, oppia, tuntea, ymmärtää ja viedä itseään kohti uusia tilanteita ja rajoja. On tärkeää kehittää itseään jatkuvasti ja ottaa selvää itsestään, pohtia elämän todellisia arvoja ja asenteita sekä pyrkiä näkemään yhteys oman itsensä ja muun maailman välillä. On tärkeää pyrkiä kehittämään suhtautumistaan kaiken välillä, yhteyttä itsensä, asioidensa ja tuntemuksiensa välillä sekä pyrkiä olemaan tietoinen kaikesta, kiinnittymättä kuitenkaan mihinkään. Elämässä pitäisi pyrkiä muovaamaan asioita vain tarvittaessa(Miettinen, 2019a.)
Itsetutkiskelu tekee kaiken näkyväksi. Hyperkubismin yksi perustavimmista tekijöistä on henkilökohtainen prosessi oman elämänsä suhteen, joka tekee henkilökohtaisen tietoisuuden näkyväksi.
Ympäri mennään, yhteen tullaan
Kierros kehällä on päättynyt. Kaikki, joka lähtee ihmisestä itsestään, päättyy myös takaisin ihmiseen. Ihmisen ytimestä kumpuava kyseenalaistamisen tarve käynnistää ketjureaktion. Uteliaisuuden, joka naamioituu epävarmuudeksi ja peloksi. Ihmisen syvimmästä ytimestä kumpuava tyhjyyden tunne ei enää täytykään päivittäisillä askareilla, ihmisillä tai ajatuksilla. On tarve jollekin muulle. Jollekin paljon voimakkaammalle ja suuremmalle.
Ihminen aloittaa elämän itsestään, tutustumalla jo lapsena itseensä, kunnes maailma alkaa tarjoilemaan vaihtoehtoisia virikkeitä. Oma itse saattaa silloin helposti unohtua, ja sitä keskittyy aivan toisaalle. Jossain vaiheessa kuitenkin outo tuntemus nousee sisältä kaivaten vastauksia. Tällöin ihminen ajautuu ajattelemaan jälleen itseään, olemistaan sekä sitä, mitä ehkä on ja tulisi olla.
Ihmisyyden yksi suurimmista kysymyksistä ”kuka minä olen?”, nousee pintaan.
Onko koskaan mahdollista saada edes vastausta sellaiseen kysymykseen, kuka minä olen ja mitä minun tulisi olla? Ihminen muuttuu jatkuvasti, joten vakituista ymmärrystä sille, ”kuka minä olen” tai ”mitä minun tulisi olla”, on mahdotonta rakentaa. Ja onko sille tosiaan edes tarvetta. Vaikka kuinka itseään tutkisi tai miettisi, olisiko sillä vastauksella sitten loppujen lopuksi kuitenkaan mitään merkitystä?
Ihmisen elämä sekä maailma sen ympärillä on rakennettu juuri täydelliseksi kasvualustaksi ja onkin jopa mielenkiitoista huomata, kuinka paljon ihmisellä onkaan ympärillä mahdollisuuksia valita siitä, mihin suuntaan lähteä ja mihin olla lähtemättä. Ikään kuin olisi tarkoitettu asioiden olevan olemassa juuri sitä varten, että niiden kautta ihminen pääsisi käsiksi itseensä ja tutkimaan itseään. Jokainen olemassa oleva asia, ihminen ja ajatus tarjoaa mahdollisuuden päästä takaisin sinne, mistä kaikki on alkujaan lähtenyt. Omasta itsestään.
Ihminen on yksi pieni pisara universumin laajassa meressä. Yksi osa laajempaa kokonaisuutta ja kuvaa. Kun tulee tietoiseksi itsestään ja alkaa ymmärtämään itseään, se lisää myös ymmärrystä maailmasta. Kaikki ihmisen toimintamekanismit tulevat selväksi, ja ihminen alkaa näkemään erilaisia yhtälöitä myös ympärillä. Kaikki toimii ainutlaatuisesti, yhdenmukaisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Loppujen lopuksi kaikki on turhaa, mutta silti mikään ei ole turhaa. Kaikki riippuu vain omasta näkökulmasta ja suhtautumisesta. Elämä on siis vain suhtautumista ja kellumista näiden asioiden välimaastossa ja puhtaasti vain olemista elämän virrassa. Kaikista asioista tulisi päästää irti ja elää elämäänsä mahdollisimman kevyesti takertumatta mihinkään. Ei ajatukseen, ei tunteeseen eikä ihmiseen. Kaiken pitäisi vain antaa olla ja mennä.
Kaikki tämä on ollut täällä jo hyvin pitkän aikaa, kaikki on ollut olemassa jo ilman ihmistä, ja tämä elämä on ainutlaatuinen lahja ja todiste suuremmasta ja vahvemmasta suunnittelutyöstä ja älykkyydestä. Ihmisenä olemisen vaikeus on yhtä kuin sen helppous. Kaikki on vain kiinni siitä, kuinka asian itse ajattelee.
Ei ole tarvetta siis huolehtia mistään. Ympyränmuotoinen kehä kuljettaa aina väistämättä eteenpäin, tuoden samankaltaisia asioita opeteltavaksi uudelleen ja uudelleen, kasvattaakseen ihmisen kykyä ymmärtää ja tarkkailla. Ihminen on ymmärtämässä sekä hyväksymässä ja tätä kautta luopumassa aivan kaikesta. Jäljelle jää vain lahja, hetkessä olemisen kauneus, puhdas elämä ja läsnäolo (Miettinen, 2019a.)