Ulkoinen maailma koostuu fyysisistä rakenteista sekä säännöistä ja säännönmukaisuudesta. Tämän lisäksi ulkoisessa maailmassa ilmenee erilaisia tapahtumia ja asioita, jotka koostuvat erilaisista tekijöistä. Hyperkubismissa ulkoista maailmaa kuvaa kolmas, informaation ja vuorovaikutuksen, ulottuvuus.
Ulkoinen maailma on mitattavissa ja todennettavissa matemaattisesti ja geometrisesti kuin myös fysiikan lakien mukaan. Pystymme hyvin pitkälle purkamaan todellisuutemme nähtävistä pinnallisista muodoista ja rakenteista pienen pieniin osasiin, atomeihin, asti. Sen lisäksi voimme selittää erilaisia ilmiöitä, kuten miksi jokin liikkuu jollain tavalla tai miksi vesi käyttäytyy kuten käyttäytyy. Pystymme kertomaan materian ominaisuuksista ja käyttötavoista, mutta myös luomaan itse erilaisia yhdisteitä käyttämällä alkuaineita. Samoja alkuaineita, joista koko rakenteellinen todellisuutemme rakentuu, sellaisena kuin se meille rakenteineen ilmenee.
Tämä ei vielä ole edes kaiken huipentuma. Nuo alkuaineet eivät esittäydy vain yhdessä tai kahdessa erilaisessa rakenteen ilmentymisen muodossa, vaan niitä on kaikkialla. Ihmisessä on samoja alkuaineita, kun vaikkapa tuolissa, ja tuolissa samoja kuin vaikkapa omenassa. Silti ihminen, tuoli ja omena ovat täysin eri asioita. Ne koostuvat alkuaineista, jotka ovat muodostuneet erilaisiksi molekyylirakenteiksi. Näistä molekyylirakenteista taas syntyy kudosta tai kiteitä. Se tosin, miten ne päättävät muodostua jommaksikummaksi, on hienoinen mysteeri. Päättävätkö alkuaineet itse todella, miksikä muodostuvat, vai voisikohan taustalla olla joku hieman älykkäämpi järjestely?
Joka tapauksessa, pystymme selittämään todellisuutemme rakenteet ja näiden rakenteiden ominaisuudet sekä tarkoituksen melko tarkasti.
Kun me tarkastelemme itseämme ihmisenä, me olemme myös fyysinen muoto ja rakenne. Me olemme ikään kuin biomekaaninen asu, jossa mielemme ja tietoisuutemme asustaa. Sanonta, ”keho on kuin temppeli”, ei tässä yhteydessä kuulosta enää niin kummalliselta.
Kehomme saa alkunsa mikroskooppistakin pienemmästä tapahtumasta, hedelmöittymisestä.
Kolmas ulottuvuus, informaatio ja vuorovaikutus
Kolmas ulottuvuus on kollektiivisesti kokemamme todellisuus fyysisine sääntöineen ja rajoitteineen. Matemaattisesti kolmas ulottuvuus tarkoittaa sitä, että janalle merkitty piste voi liikkua avaruudessa kolmeen eri suuntaan. Esimerkiksi eteen ja taakse, vasemmalle ja oikealle, ylös sekä alas. Todellisuus rakentuu kolmiulotteisista rakenteista, mutta myös tapahtumien ja asioiden sisältämästä informaatiosta. Vuorovaikutamme fyysisessä todellisuudessa yksilöinä aistiemme kautta vastaanottaen informaatiota näkien, kuullen sekä tuntien.
Puhuessa, informaatio välittyy sanojen sekä äänen muodostaman viestin välityksellä. Puhuessa informaatio on sanoja ja sanojen merkityksiä. Yksittäiset sanat voivat luoda jo itsestäänkin informaation, mutta sanoja käytettäessä lauseina ja mahdollisesti kertomuksina voi informaatio olla moniulotteisempi. Kertomukset ja tarinat voivat sisältää sanojen informaation lisäksi kokonaisuudesta muodostuvan opetuksen tai vaikkapa aatteen, jolloin informaatio on pienemmistä tekijöistä koostuva kokonaisuus. Tällöin informaatio on perustekijöistä kasaantuva ajatusrakenne, joka vaikuttaa mielessä ja ajatuksessa, neljännessä ulottuvuudessa…
…Niin puheen avulla vuorovaikutus, kuin myös vuorovaikutus kuvin ja symbolein, perustuu ennalta opittuihin merkityksiin ja tarkoituksiin. Lapsi ei osaa puhua tai piirtää heti syntyessään. Nämä asiat on joko opittu jostakin, tai ne on opetettu. Sama pätee iästä huolimatta ihmisyyteen muutoinkin. Kaikki ovat olleet joskus lapsia, ja kaikki ovat myös jostain saaneet informaation liittyen siihen, kuinka itse ihmisenä puhuu, käyttäytyy, tai tuottaa informaatiota. Kolmannessa ulottuvuudessa yksilö on integroitunut informaatioon, ikään kuin asuu informaatiossa, tilassa, jossa kaikki on vuorovaikutusta. Valot, varjot, pianon ääni, ohiajava auto, ovikello, kylmä viima, aurinko iholla. Tämä kaikki on informaatiota. Kaikki informaatio on olemassa tässä hetkessä siitä huolimatta, ottaako sitä huomioon vai ei.
Vuorovaikuttaminen taas riippuu yksilön henkilökohtaisista tavoista ajatella. On suuri merkitys sillä, kuinka informaation vastaanottaa ja kuinka siihen reagoi. Antaako informaation integroitua automaattisesti osaksi mieltä ja ajatusta, vai kyseenalaistaako informaatiota ja tutkiiko informaatiota kriittisesti. Informaatio voi muovata yksilön mieltä ja ajatusta, käytännöllisemmäksi ja johdonmukaisemmaksi, mutta myös epäkäytännölliseksi ja epäjohdonmukaiseksi. (Miettinen, 2024)
Geometria
Geometria käsittelee yksittäisten olioiden muotoa sekä erilaisten olioiden välisiä avaruudellisia suhteita, mutta myös ominaisuuksia ympäröivässä avaruudessa. Käytännöllisiin tarpeisiin, kuten maanmittaukseen tarkoitettuna, se on yksi vanhimmista matematiikan aloista. Geometria ei rajoitu pelkästään tasopintojen (tasogeometria) tai kolmiulotteisten objektien (avaruusgeometria) tutkimiseen, vaan sillä pystytään esittämään myös abstrakteimmat ajatukset ja mielikuvat geometrisin termein (Encylopaedia Britannica, n.d.)
Alkuaineet
Maailmankaikkeudessa kaikki hiekanmurusta tähtiin saakka on ainetta. Kaikki luonnossa esiintyvä aine koostuu yhdestä tai useammasta 92:sta perusaineesta, eli alkuaineista. Alkuaineita ei voida luoda tavallisesti kemiallisin menetelmin, siksi alkuaine on puhdas aine. Elimistö voi koota elämälle välttämättömiä yhdisteitä alkuaineista, mutta ei valmistaa alkuaineita. Luonnossa alkuaineet harvoin esiintyvät yksin: ne yhdistyvät muodostaen yhdisteitä (Oregon state university, n.d.)
Atomit
Pienin määrä alkuaineessa on atomi, joka säilyttää kyseisen alkuaineen ominaisuudet. Atomit ovat niin pieniä, että sitä on vaikea ymmärtää. Atomit koostuvat vielä pienemmistä hiukkasista: Protoneista, neutroneista ja elektroneista. Atomi saa massansa positiivisesti varautuneista protoneista sekä varauksettomista neutroneista (Oregon state university, n.d.)
Mineraalit
Mineraalit koostuvat atomeista ja kemiallisten reaktioiden seurauksena syntyy mineraalit. Kyseiset reaktiot määräytyvät atomien elektronien järjestäytymisen ja uudelleenjärjestäytymisen mukaan. Mineraaleissa atomit ovat sitoutuneet toisiinsa kemiallisilla sidoksilla, jotka johtuvat elektroneista (CUNY Pressbooks, n.d.)
Biologia
Atomit muodostavat molekyylejä, ja molekyylit ovat kemiallisia rakenteita joissa on vähintään kaksi atomia ja joita pitää kasassa yksi tai useampi kemiallinen sidos. Monet biologisesti tärkeät molekyylit ovat makromolekyylejä. Makromolekyylit voivat muodostaa solun sisällä kokonaisuuksia, jotka ovat kalvojen ympäröimiä. Näitä kutsutaan soluelimiksi. Nämä ovat pieniä rakenteita solujen sisällä. Kaikki elävä muodostuu soluista, ja solu taas on itsessään elävien organismien pienin rakenteen ja toiminnan perusyksikkö. Suuremmissa organismeissa solut yhdistyvät muodostaen kudoksia, jotka ovat samankaltaisten solujen ryhmiä ja suorittavat samankaltaisia tai toisiinsa liittyviä tehtäviä. Kudoksista koostuvia kokonaisuuksia kutsutaan elimiksi, joilla on yhteinen tehtävä. Korkeampi järjestäytymisen taso, elinjärjestelmä, koostuu elimistä jotka liittyvät toisiinsa toiminnallisesti. Nisäkkäillä näitä on useita, kuten verenkiertoelimistö. Organismit ovat yksilöllisiä eläviä kokonaisuuksia (LibreTexts, n.d.)
Elämä
Elämä on ympyrän muotoinen
Elämä on kuin kehä. Elämän kehä alkaa tapahtumasta, jota seuraa tarve havainnoida ja tarkastella tapahtunutta. On mahdollista tehdä valintoja, valita ja tehdä ratkaisu, joka vie eteenpäin tai ratkaisu, josta on mahdollisuus oppia.
Ei ole olemassa epäonnistumisia. On tapahtumia, joista on mahdollisuus oppia sekä kehittyä ja jotka väistämättä johtavat onnistumiseen. Ratkaisujen jälkeen on mahdollista analysoida ja tehdä havaintoja tapahtumista, jotka johtavat oivalluksiin. Oivallukset elämästä ja tapahtumista ovat rakennuspalikoita suurempaa kokonaisuutta varten. Samaa kehää toistetaan kaikissa elämän eri osa-alueissa (Miettinen, 2019a.)
Ihmisyksilön alku ja kehitys alkaa miehen siittiön hedelmöittäessä naisen munasolun. Kuuden ensimmäisen viikon aikana alkiolle muodostuvat fysiologiset järjestelmät ja elimet. Jo kolmen viikon iässä on mahdollista havaita sydämen lyönnit. Vireystilan vaihtelu ja elintoiminnot vakiintuvat 24 viikon iästä alkaen. Liikkeiden tehokkuus ja lihasjännityksen kehittyminen tapahtuu 32-36 viikon iässä. Ilmeet sekä peukalon imeminen ilmenevät. Kasvun, kypsymisen ja oppimisen kautta lapsen liikesuoritukset kehittyvät. Lapsen kasvaessa erilaiset valmiudet uusiin liikesuorituksiin muodostuvat kypsymisen seurauksena ja harjoittelemisen kautta. Kävelemään lapsi alkaa kypsyttyään kävelyn taidon asteelle sekä havaitessaan, että muutkin kävelevät. Lapsi tulee tietoiseksi ruumiistaan ympäristön kanssa vuorovaikuttaessaan, ja tämän oman ruumiin tunteminen muodostuu yksilöllisyyden perustaksi. Kahden vuoden iässä lapsi on tehnyt jo yleensä havainnon tyttöjen ja poikien, miesten ja naisten olevan ruumiinrakenteeltaan erilaisia. Kaksivuotiaana havainnot eivät vielä merkitse paljoakaan, mutta kolmen vuoden iässä alkavat sukupuoliasiat kiinnostamaan. Sukupuolierot ja niiden havaitseminen pakottavat lapsen ymmärtämään, että hänkin on jompaakumpaa sukupuolta (Himberg ym., 1995, s.11,32,33,34,37,69.)
Elämää määrittävät seuraavat tekijät: Yksilön perimä, ympäristötekijät sekä yksilön oma suuntautuneisuus. Perimä määrää kypsymistä, ohjaa fyysistä kasvua sekä vaikuttaa psyykkisten ominaisuuksien kehityssuuntaan ja mahdollisuuksiin. Ympäristötekijät ovat fyysisen ympäristön lisäksi kulttuuritekijät ja sosiaaliset tekijät. Yksilön suuntautuneisuus liittyy tavoitteiden asettamiseen ja niiden saavuttamiseen. Henkilökohtainen minäkäsitys ja maailmankuva vaikuttavat näihin. Ihmisen ruumiin solujen kehitystä ja biokemiallisia tapahtumia ohjaa perimän sisältämä geneettinen koodi. Tästä esimerkkinä toimii fyysiset ominaisuudet, hiusten tai silmien väri. (Himberg ym., 1995, s.15)
Yksilön havaintoja, tavoitteiden asettamista sekä niiden saavuttamisen tavoittelua ohjaavat minäkäsitys ja maailmankuva. Henkilökohtainen suuntautuneisuus voi vaikuttaa siihen, käyttääkö perimän ja ympäristön suomia mahdollisuuksia vai ei (Himberg ym., 1995, s.17). Maailmakuvalla tarkoitetaan yksilön tietoja ja uskomuksia itseensä, muihin ihmisiin sekä ympäröivään maailmaan liittyen. Maailmankuva siis pitää sisällään käsityksen siitä, miten tapahtumat ja asiat maailmassa ylipäätään ovat. Maailmankuva on siis yksilön itselleen luoma kuvaus todellisuudesta (Peltola ym., 2003, s.53).
Havaitseminen
Ihminen saa informaatiota ulkomaailmasta aistien, mm näkö-, kuulo-, tunto-, haju- ja makuaistien kautta. Näiden kautta informaatio yksilön ulkopuolelta kulkeutuu yksilöön itseensä. Näkemällä yksilö pystyy paikantamaan ja tunnistamaan rakenteita tai esineitä. Nämä rakenteet ja esineet toimivat eräänlaisena ärsykkeinä silmän verkkokalvolla, ja nämä taas muodostuvat informaatioksi hermoimpulssien kautta. Nämä muodostavat representaation, joka vastaa hyvin pitkälle ulkomaailmaa. Havaittavan todellisuuden informaatio siis välittyy pieniä ratoja pitkin ja kootaan aivoissa, jossa se tulkitaan. Tämä prosessi synnyttää havainnon näistä rakenteista tai esineistä. Filosofiassa on väitetty puolesta ja vastaan, onko ulkomaailmaa lainkaan ilman kokijaa. Ulkomaailma on todellinen, mutta jokainen tulkitsee sitä kykyjensä aistia kautta ja sitä kautta myös määrittyy, minkälaisena se näyttäytyy. Havaintoa ei kuitenkaan voida selittää pelkästään aistien kautta. Aistit ainoastaan aloittavat tapahtumasarjan, mutta tulkitsemiseen liittyy myös aivoihin tallentunutta muistitietoa, joka aktivoituessaan antaa havainnolle sisältyvän tulkinnan. Tulkinta, joka sisältyy havaintoon, määräytyvät ennakointien pohjalta, jotka aikaisemmat havainnot ovat luoneet. Edellisten tilanteiden ja havaintojen aktivoima informaatio muistin kautta on siis tärkeässä osassa havainnon muodostumisessa (Näätänen ym., 2003, s.41, 42, 44.)
Hermosto
Psykologian nykytietämys osaa kertoa pelkistäen mielemme toiminnan, esimerkiksi ajattelun ja havaitsemisen syntyvän sähkökemiallisesta impulssivirrasta hermosoluissa, neuroneissa, sekä hermosoluverkoissa. Ajatteleva yksittäinen hermosolu ei kuitenkaan ole. Impulssit jotka kulkevat hermoissa muuttavat vastaanotetun informaation, kuten äänen tai maun, sähköimpulsseiksi. Sähkökemiallinen ärsyke taas hermoston kautta kulkeutuu näihin asioihin erikoistuneisiin hermosoluihin. Solujen toiminnan perusta on niiden erikoistuminen niille tarkoitetuille tehtäville. Näistä aivosolut ovat erikoistuneet erityisen kattavasti. Mielen toiminta ja kykymme käsitellä informaatiota hermosolujen yhteistyön ansiota. Psyykkisiin ilmiöihin ja niiden yhteydestä aivotoimintoihin on kattavasti tietoa, mutta silti psykologia ei osaa selittää hermosolujen ärsyyntymisestä johtuvaa kokemusta tai toiminnan rakentumista impulssivirtojen tuloksena hermoverkoissa. Hermojärjestelmällä on kyky oppia, eikä se ole varsinkaan syntyneessä lapsessa täydellisesti valmiina. Tietyssä mielessä aivojen voitaisiin kuvitella olevan kuin kehittyvä tietokone, jonka kehitys tapahtuu toiminnan perusteella. Sen samanaikaisesti kyetä tarkastelemaan ja arvioimaan itseään, kuin myös ohjelmoimaan itse itseään. (Lyytinen ym., 2003, s.17,18,20).
Pääsemme tarkastelemaan asiaa ulottuvuuksien näkökulmasta. Hyperkubismissa kolmas informaation ja vuorovaikutuksen ulottuvuus on se, jossa ihmisen fyysisessä kehossa nämä havainnon kautta kulkeutuvat sähkökemialliset ilmiöt muuttuvat tulkinnaksi mielessä ja ajatuksessa. Tämä on todennettavissa neurotieteellisin kokein. Mutta mikä on tämä tekijä, jonka tämän tulkinnan kokee? Hyperkubismissa se on viidennen ulottuvuuden tila, tietoisuus. Jos aivojen ajatellaan olevan kuin tietokone, ei tämä ajatus ole vertauksena kovin kaukaa haettu. Aivot prosessoivat havainnon sähkökemiallisen ”datan”, informaation, avulla joksikin, vaikkapa havainnon omenasta omenaksi. Aivot sisältävät käsitteen omena, johon tämä data yhdistyy. Vaikkakin meillä olisi olemassa tämä havainto ja tulkinta, eli tietokone olisi tehnyt tämän analyysin ja johtopäätöksen valmiiksi, kuka on tämän johtopäätöksen tarkastelija. Se ei voi olla kone itse, koska miten voisimme pitää näkemäämme koneen kehittämää tulkintaa pätevänä, jos sen arvioijana toimisi kone itse?
Tänä päivänä voimme verrata asiaa esimerkiksi tekoälyn käyttöön. Olen joskus antanut tekoälysovelluksen analysoida tekstejäni, tai etsiä minulle tietoa internetistä. Vaikka tekoälyn vastaukset saattavat näyttää hienolta tai kuulostaa hyvältä, ne sisältävät usein virheitä ja omia tapoja soveltaa informaatiota erilaisiin asiayhteyksiin. Tekoäly on kehittänyt teksteihini omia termejä tai vienyt niitä raiteille, jotka ei alun alkaenkaan kuulunut olla siellä. Nykypäivän tekoälyä voidaan kuitenkin pitää suhteellisen tehokkaana ja jopa ”älykkäänä”.
Uskon, että ilman ulkopuolista tarkastelijaa ja informaation kyseenalaistajaa, tämä kone, aivot, toimisivat tismalleen samalla tavoin. Se ehkä pitäisi asioita suurinpiirtein jonkinlaisina, mutta sisältäisi hyvin paljon virheitä tulkinnoissaan tai rakenteissaan.
Vaikka eläimillä tuntuisi tutkimuksien mukaan olevan jonkintasoinen tietoisuus, eläimestä riippuen, silti ero ihmiseen on valtava. Eläimet toimivat alkukantaisten tarpeiden ja alkukantaisen ajattelutapojen mukaan. Eläimet reagoivat välittömästi tunteisiin pelko, kun taas ihmisen on mahdollista pysähtyä tunteen äärelle ja tutkia sen paikkansapitävyyttä. Tämän voisi ajatella johtuvan siitä, että ihminen pystyy asettumaan tunteen yläpuolelle tietoisuutensa ja älykkyytensä vuoksi, toisin kuin eläimet, jotka reagoivat tunteeseen alkukantaisesti.
Ihminen voi kehittää ”tietokonettaan” siksi, että sillä on myös tekijä, joka tietokonetta ”ohjelmoi”. Ihmiset voivat rakentaa tarinoita ja skenaarioita käsitteiden ja informaation pohjalle, ja kehittää ohjelmointinsa koodia, lisätä tai poistaa siitä tekijöitä, kun taas eläimet eivät. Koska eläimet ovat yhtä kuin oma mielensä ja ajatuksensa, he elävät mielen ja ajatuksensa mukaan, joka on alun alkaen alkukantainen. Niin uskotaan Hyperkubismissa myös ihmisen olevan, kunnes elämän ja itsetutkiskelun kautta erilaisten tapahtumien ja asioiden kautta elämä muuttuu älykkäämmäksi.
Hermoston rakenne
Mitä on elämä?
Elämä on todellisuus, jonka yksilö luo havainnoimalla ympäristöään ja asioita, jotka vaikuttavat yksilössä itsessään, mutta myös yksilön ympärillä. Yksilön reagointi asioihin riippuu siitä, kuinka yksilö asioihin suhtautuu ja kuinka asioista henkilökohtaisesti ajattelee. Oikeastaan yksilön henkilökohtainen suhtautuminen ja ajattelu ovat loppujen lopuksi ne, jotka asioiden kanssa vuorovaikuttavat.
Yksilön toiminta perustuu myös tarpeeseen toimia. Yksilö toimii, koska kokee tarvetta toimia. Jos ei olisi tarvetta toimia, ei yksilökään toimisi.
Kun puhutaan yksilön henkilökohtaisesta muutoksesta, on selvää, että muutoksen on tapahduttava yksilössä itsessään, eikä yksilön ulkopuolella. Tarkemmin ajateltuna yksilön tavoissa ajatella sekä suhtautua. Maailma on sellainen kuin on, ihmiset ovat sellaisia kuin ovat, elämä on sellaista kuin on ja yksilö itse on sellainen kuin on. Ainoa mitä on mahdollista muuttaa, on omat tavat ajatella, suhtautua sekä toimia.
Jokainen yksilön toimi liittyy tarpeeseen jostakin.
Esimerkiksi:
Syöminen on tarve, jonka nälkä luo, nälkä on tarve, jonka elimistö luo, että saisi ravintoa ja ravintoa on saatava, jotta elimistö selviytyy. Selviytyminen on alkukantaisin tarve ihmisyksilölle. Selviytymisen tarpeelle perustuu suurin osa ihmisen toimista.
Kun löytää toimintansa tarpeen, on mahdollista kyseenalaistaa tarvetta toiminnalle. Voisi ajatella, että kaikista toimittamistaan asioista, todellista tarvetta asioille ei välttämättä ole olemassakaan. On voinut ajatella tarvitsevansa asioita, joita ei oikeasti tarvitse. Ihminen kun tarvitsee loppujen lopuksi elääkseen vain ravintoa, lepoa ja suojaa.
Ihmisen reagointi informaatioon riippuu henkilökohtaisista tavoista ajatella sekä suhtautua.
Näistä asioista, tarpeista sekä muusta yksilön vastaanottamasta informaatiosta koostuu ihmisen elämä. Voisikin ajatella, että ihmisen elämässä on kaksi pää osa-aluetta:
- Tarve
- Informaation kanssa vuorovaikuttaminen
Tarvetta voisi myös ajatella kaksiosaisena
- Alkukantainen tarve, sekä
- Älykkyyden mukaan toimiminen
Informaatio on taas yksilön:
- Vastaanottama informaatio, sekä
- Lähettämä informaatio
Näitä kahta pää osa-aluetta yhdistää kuitenkin yksilön henkilökohtaiset tavat ajatella, suhtautua sekä ymmärtää erilaisia asioita. Jos ymmärtää tarvetta ja informaatiota, on mahdollisuus vaikuttaa siihen, kuinka nämä kaksi vaikuttavat yksilöön itseensä. Onko siis oikeasti toteutettava asioita kuvitellun tarpeen mukaan, tai reagoitava olemassa olevaan tai saapuvaan informaatioon.
Ihmisen todellisuus ja toiminta koostuu näistä kahdesta asiasta. Tämän vuoksi muutosta tehtäessä on mietittävä siis, mikä on tarve toiminnalle ja miksi, sekä miten informaation kohtaa ja miksi. Näitä kahta aluetta tutkailemalla tarpeeksi syvällisesti löytyy vastaus ihmisen olemiseen, yksilön henkilökohtaisiin ongelmakohtiin sekä ratkaisuihin oman elämän suhteen (Miettinen, 2019c.)
Aivot ja selkäydin muodostavat keskushermoston. Aivot vastaavat mielen toiminnoista ja selkäydin sen sijaan reflekseistä. Aivot muodostuvat isoaivoista, pikkuaivoista ja aivorungosta. Aivokuori sijaitsee isojenaivojen pinnalla, jossa pienet harmaat aivosolut liittyvät ajatteluun muuhun tietoisesti vaativaan älylliseen toimintaan. Ilman aivokuorta ihmisen tahdonalainen tietoinen toiminta ei olisi mahdollista sellaisena, kuin se ilmenee ihmisellä. Voidaan puhua näkö- ja kuuloaivokuoresta, joiden tuntoaistimuksia aivokuori käsittelee. Motorinen aivokuori säätelee ja ohjaa liikkeitä. Aivokuori ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ole erikoistunut yhtä selvästi: monien tiedonkäsittelyn muotojen yhdistyessä se muuttuu aktiiviseksi osallistuen yhtäaikaisesti moneen eri toimintaan. Nämä alueet kulkevat nimellä assosiaatioalueet ja ne liittävät yhteen hermoverkot aivojen eri puolilla. Näiden vaurioituessa sillä on vaikutuksia mm. toiminnan suunnitteluun, puheeseen tai ajatteluun. Mitä älykkäämpi eläin on, sitä suurempi on assosisaatioalueiden suhteellinen osuus aivokuoren alasta. Merkitys näillä alueilla vaativaan tiedonkäsittelyyn on siis ilmeinen. Aivokuori voidaan jakaa tavallisesti neljään lohkoon: takaraivolohkossa on näkemiseen liittyviä alueita, päälakilohkossa kehosta tulevan tiedon käsittelyä ja korkeampia toimintoja edustavia alueita, ohimolohko käsittelee nähtyä ja kuultua, mutta se sisältää myös motivaatiota ja tunteita käsitteleviä toimintoja. Otsalohko pitää sisällään toiminnallisia, kuten suunnitteluun ja liikkeiden hienosäätöön liittyviä toimintoja, mutta myös muistiin. Älyllisestä toiminnasta ei kuitenkaan aivokuori ole yksin vastuussa, vaan yhteydet isoihinaivoihin ovat välttämättömiä. Isojen aivojen merkittäviä rakenteita ovat: erityisen tärkeässä roolissa liikkeiden ohjaamisen suhteen oleva basaaligangliotsekä limbinen järjestelmä, joka on erikoistunut tunteiden käsittelyyn. Hypotalamus, hippokampus ja mantelitumake ovat limbisen järjestelmän tärkeimmät osat. Väliaivot sijaitsevat isojenaivojen alla ja limbisen järjestelmän osa, hypotalamus, kuuluu väliaivoihin. Talamusta pidetään toisena tärkeänä väliaivojen osana: sen tehtäviin kuuluu mm. aistitiedon käsittely ja ohjaaminen oikeisiin hermoverkkoihin. Aivorunko sijaitsee aivojen syvissä, vanhoissa, osissa ja se koostuu hermosoluryhmittymistä, jotka ovat irrallisia. Peruselintoimintojen ja vireyden säätely kuuluvat sen tehtäviin. Isojenaivojen alla sijaitsevat myös pikkuaivot: tehtävät liittyvät älyllisten toimintojen sekä liikkeen säätelyyn. Ääreishermosto on kaksiosainen: somaattisen hermoston tehtävä on toimia viestinviejänä itsensä ja keskushermoston välillä. Aistimista informaatio keskushermostoon, ja keskushermostosta käskyt elimistöön. Autonominen hermosto pitää huolen elimistön tahdosta riippumattomista toiminnoista, kuten esimerkiksi sydämen sykkeestä ja verenpaineesta. Toimintoja kiihdyttävät, sympaattinen hermosto, sekä toimintoja vaimentavat, parasympaattinen hermosto, kuuluvat autonomiseen hermostoon. Hermoston lisäksi mielen toimintaan ovat osallisena hormonit, joita säätelee umpieritysjärjestelmä. Tietyt rauhaset erittävät verenkiertoon näitä kemiallisia aineita, hormoneja. Tunnetuimmat hormonit ovat adrenaliini ja noradrenaliini: taistelu tai pakeneminen ovat niiden vaikutuksen alaisia toimintoja. Näitä kemiallisia hormoneja pidetään sukulaisina hermojen välittäjäaineille ja jotkin tutkijat pitävätkin järjestelmän, joka perustuu hormoneihin ja verenkiertoon, ilmentävän vanhempaa järjestelmää lajinkehityksessä kuin hermoston. Kun tietyissä synapseissa välittäjäaineet vaikuttavat hyvinkin tarkasti, verenkierrossa hormonit kulkeutuvat elimistössä kaikkialle (Lyytinen ym., 2003, s.29-33,35.)
Selviytymisen moottori
Kaikista alkukantaisin moottori, mikä toistuu jokaisen elävän olennon olemisessa, on selviytyminen. Selviytymisen polttoaineena toimii pelko kaiken päättymisestä, kuolemasta. Voisiko olla niin, että kysymykseen elämän tarkoituksesta voisikin esittää teorian siitä että elämällä ei olekaan tarkoitusta vaan elämä ohjautuu loppujen lopuksi kuitenkin mystisestä voimasta. Ei siis tarkoitusta lopussa vaan ohjaava voima kaiken alussa. Pelko.
Pelko synnyttää tunteita ja reaktioita. Pelko saa ihmisen toimimaan luonnollisesti ja ihmiselle ominaisella tavalla. Järki jää pois yhtälöstä ja jäljelle jäävä osa on luonnollinen ja alkukantainen tapa toimia. Nopeaa adrenaliinin sävytteistä reagointia ja toimimista. Taistele tai pakene, jopa molempia…
… Kuolevaisuuden ja päättymisen hyväksyminen auttaa päästämään irti alituisesta taistelusta elämää kohtaan. Ihmiselle suotu lahja, älykkyys, antaa vapauden valita. Älykkyys onkin vastavoima alkukantaisuudelle, kuten hyväksyminen ja luottamus elämään ovat vastavoima pelolle. Se on avain elämälle ilman pelon valtaa. Älykkyys ja kyky ajatella antavat mahdollisuuden elää elämää pelon kanssa, kunnioittaen sitä elämää ylläpitävänä ystävänä. (Miettinen, 2019a)
Psykologian mukaan ihmisaivojen kehityksellisesti vanhimpien ja syvimpien osien tehtävänä on ollut pitää huoli selviytymiseen liittyvistä tekijöistä, kuten liikkumiskyvystä, sydämenlyönnistä ja hengityksestä. Uudenlaiset osat uudenlaisine tehtävineen ovat kehittyneet vähitellen vanhimpien osien päälle. Lajien säilymisen kannalta tunnejärjestelmien kehittymisestä on ollut hyötyä: nisäkkäiden jälkeläisten synnyttyä tähän maailmaan ne ovat riippuvaisia vanhempiensa huolenpidosta. Yksinkertaisemmilla eläimillä elämä ohjautuu lähinnä geenien ohjelmoinnin kautta, oppimattomina ja muuttumattomina. Aivojen uudempien osien myötä ihmisellä on mahdollisuus oppimiseen ja elämänsä muokkaamiseen. Vanhojen aivojen ja uusien aivojen ristiriidan avulla on toisinaan yritetty selittää ihmisen ristiriitaisuuksia ja epärationaalista käyttäytymistä. Eloonjäämisen kannalta osa tunteiden mekanismeista on ollut välttämätöntä selviytymiselle, vaikka ne eivät ole yhtä välttämättömiä nykyihmisen arkipäivässä. Mantelitumake, joka kuuluu limbiseen järjestelmään, ylittää joskus järkevän aivokuoren. Esimerkkinä toimii havainto kepistä, jota saattaa pelästyä luullessaan sitä käärmeeksi. (Lyytinen ym., 2003, s.57)
Hyperkubismissa sekä itsetutkiskelua sen sisältämää näkemystä elämästä, mutta myös ulottuvuuksia yhdistävät siinä esiintyvät hyvin merkitykselliset vastakkaiset voimat, alkukantaisuus ja älykkyys. Elämä on ympyrän muotoinen – kuuden vaiheen itsetutkiskelu (2019) -kirjassa ensimmäisillä sivuilla kirjoitetaan näin:
Ihmisen elämässä käyvät taistelua ainoastaan kaksi asiaa:
alkukantaisuus sekä älykkyys.
Alkukantaisuus laittaa tekemään,
älykkyys jättää tekemättä (Miettinen, 2019a.)
Kolmannen ulottuvuuden kehollinen ja aivollinen alkukantainen ihminen havaitsee asioita, joita se tulkitsee neljännen ulottuvuuden mielen ja ajatuksen kautta. Jos ihmisellä olisi vain nämä kaksi tekijää, ei se eroaisi juurikaan eläimestä. Ihmisen mieli, ilman kieltä ja kehittämistä, tai ihminen ilman tietoisuutta tietoisuudestaan, on yhtä alkukantainen kuin eläimenkin. Intialaistyttöjen, Amalan ja Kamalan tarina toimii hyvänä esimerkkinä.
Intiassa kaksi tyttöä löydettiin suden luolasta vuonna 1929. Toinen heistä oli puolitoistavuotias, Amala, ja toinen Kamala, jo kahdeksanvuotias. He söivät ainoastaan raakaa lihaa, kulkivat nelinkontin, sekä ihmisiin he suhtautuivat vihamielisesti. He yrittivät purra ja raapia, jos heitä yritettiin koskettaa. He pystyivät myös havaitsemaan elävän olennon pimeässä. Amala menehtyi heidän löytymisestään vuoden päästä, kamala sai elää sen sijaan vielä yhdeksän vuotta. Kamala itki, kun Amala kuoli. Kamala myös oppi jälkeenpäin nauramaan ja hymyilemään, jopa puhumaan lyhyitä lauseita sekä kulkemaan pystyasennossa. Hän oppi myös hakeutumaan ihmisten seuraan sekä pelkäämään pimeää. (Peltola ym., 2003, s.16)
Ihminen tarvitsee siis selvästi vanhempiaan ja ympäristöään tullakseen tietoiseksi tietoisuudestaan, mutta myös kielen ja erilaisten mallien, jota hyperkubismissa kutsumme ajatusrakenteiksi, oppimiseksi. Mutta vaikka tarinassakin kuvatut tytöt, ihminen on alkukantainen, ja jos kehittymisen mahdollisuutta ei ole, ihminen myös automaattisesti näyttää valitsevan alkukantaisuuden ja selviytymisen. Kun tarkastelemme asiaa tätä kautta, on hyvin ilmeistä, että ihmisen elämässä todella vaikuttavat ja ristiriitoja luovat nämä kaksi vastavoimaa, alkukantaisuus sekä älykkyys. Ja vaikkakin tämä tietoisuus olisikin ihmisen tiedossa, nykypäivämme mielihyväkylläinen yhteiskuntamme pitää kyllä huolen siitä, että liskoaivomme tulevat ruokituksi.
Tunteet
Tienviitat ja opastajat
Ihminen kokee päivän aikana hyvin paljon erilaisia tunteita ja tuntemuksia. Tunteita herättävät erilaiset tapahtumat, asiat ja myös toiset ihmiset. Ihminen saattaa joutua hyvin monenlaisiin erilaisiin tilanteisiin, joissa pääsee kohtaamaan tunteita hyvin laajalla kirjolla. Tunteita voi myös syntyä ennen itse tapahtumia tai asioita, ja näin tapahtuukin. Ihminen tuntee tunteita jatkuvasti, myös ollessaan yksin. Tunteet eivät siis aina ole riippuvaisia mistään erillisestä tapahtumasta tai asiasta vaan ne voivat myös vain olla ja tulla.
Tunteet ovat hyvin suuri osa ihmisen elämää. Ihminen oppii elämästään tunteiden avulla tunnistamaan vaaratilanteita, mutta myös huomaamaan, mikä itsestä tuntuu hyvältä ja ohjaamaan kohti sellaisia asioita. Tunteet antavat suuntaa myös yksilön omasta henkisestä voinnista ja siitä, että jotain saattaisi olla vialla. Tunteet voivat kertoa ilosta ja onnesta, tyytyväisyydestä ja kiitollisuudesta. Tunteet voivat olla myös surua ja kaipausta, yksinäisyyttä ja ahdistusta. Monesti ihmiset jakavatkin nämä tunteet hyviin ja huonoihin tunteisiin, vaikkakaan tällaista asetelmaa ei ole olemassakaan. Ei ole hyviä tai huonoja tuntemuksia. On vain tunteita, joista osa saattaa olla ihmiselle miellyttävämpiä kun taas osa ei. On siis miellyttävämpiä tunteita ja epämiellyttävämpiä tunteita.
Ihmisen tunteet ovat monella tapaa suunnannäyttäjä elämässä. Esimerkiksi pelko on ollut ihmislajin säilymisen kannalta hyvin olennainen tunne jo ihmisen varhaisesta historiasta lähtien.
Jos ihminen ei olisi pelännyt, olisiko ihminen selviytynyt laisinkaan?
Pelko onkin siitä mielenkiintoinen tunne, että sillä on sekä elämää ylläpitävä, mutta myös tuhoava voima. Pelko pitää elossa, mutta pelko voi myös tappaa. Loppujen lopuksi pelon takana toimii selviytymisvaisto, jota voisi pitää yhtenä alkukantaisimmista ihmisyyden lähteistä. Itse pelkoa ei tulisi kuitenkaan pelätä, vaan sitä tulisi tarkastella. Kuten ihmisen omia asioita ja olemista, pelkoakin tulisi tarkastella ja katsella. Onkin hyvä kysyä itseltään:
”Mistä pelko johtuu? Miksi? Mitä asioita pelkoon liittyy? Miten voisin hyväksyä pelkoni?”
Muutkin tunteet näyttävät suuntaa elämässä, mutta ne ovat hyvin monella tapaa armeliaampia ja lempeämpiä kuin pelko. Kiitollisuus, armollisuus, onnellisuus sekä rakkaus ovat tunteina ihmistä pehmittäviä ja anteeksiantavia. Kun ihminen tuntee kiitollisuutta, ihmisen on hyvä ja turvallinen olla ja ihminen on tyytyväinen. Kiitollisuus ja onnellisuus ovat hyvin samankaltaisia tunteita, mutta kiitollisuus on enemmänkin ymmärrystä ja suhtautumista myönteisesti siihen, miten asiat sillä hetkellä ovat. Asiat voivat liittyä yksilöön itseensä, perheenjäseniin tai vaikkapa lemmikkiin. Oikeastaan mihin tahansa. Onnellisuus taas on täydellistä tyytyväisyyttä elämään ja olemiseen, asioiden lempeää olemista.
Armollisuus ja rakkaus ovat kumpainenkin tärkeitä ihmisen elämässä sen vuoksi, että niiden kautta katsottuna kaikki ansaitsevat olla ja saada anteeksi, niin itse kuin muutkin. Armollisuudessa ja rakkaudessa korostuvat ymmärrys ja hyväksyntä niin yksilöä itseään kuin muutakin maailmaa kohtaan. Rakkaudellinen ajattelu ja suhtautuminen on anteeksiantava ja myönteinen sekä rakentava. Rakkaus on yksinkertaisuudessaan hyväksyviä tapoja ajatella.
On olemassa tunteita, kuten syyllisyys ja häpeä, mitkä ovat myös erittäin tärkeitä varsinkin ihmisen henkilökohtaisessa kasvussa ja kehityksessä. Ilman syyllisyyttä ja häpeää, sekä omatunnon kolkuttelevaa ja raastavaa ääntä, muuttaisiko kukaan koskaan mitään. Syyllisyys ja häpeä eivät välttämättä ole ainoa moottori muutokselle, mutta varmasti toimivat hyvänä sysäyksenä sille. Syyllisyys ohjaa ihmistä ihmettelemään olemistaan sekä katsomaan tekemisiään ja tapojaan toimia ja ajatella. Ihminen kokee hyvin usein häpeää ja syyllisyyttä sellaisista tilanteista, jotka tiedostaa vääriksi, mutta joita on silti tehnyt. Voi häpeää toki tuntea muutenkin, mutta siihen yleensä liittyy muita uskomuksia ja ajatuksellisia lukkoja. Esimerkiksi jokin toiminta, jota toteuttaa ja jonka uskoo olevan väärin, vaikka asia olisikin hyvin arkipäiväinen ja tarpeellinen.
Tunteiden kanssa on oltava tarkkana. Tunteet ovat kyllä suunnannäyttäjiä elämässä ja tunteet toimivat myöskin elämän värikyninä, mutta tunteet voivat olla myös hyvinkin valheellisia. On hyvä miettiä ja tarkastella tunteita hyvin monelta kantilta.
Onko tunne todellinen vai onko tunne vain reaktio jostain turhasta ajattelutavasta tai suhtautumisesta?
Hyvin usein saattaa vaikkapa pelätä jotain tapahtumaa ilman mitään syytä. Tällöin pelko voi olla todellinen tunne, ilman todellista pohjaa. Jokaisen tunteen kohdalla olisi hyvä miettiä ja yrittää päästä tällaiseen pohjaan käsiksi.
Mistä tunne johtuu ja miksi? Onko tunne aiheellinen vaiko eikö?
Rakkaus on myöskin tästä hyvä esimerkki. Ihminen ajattelee helposti tavatessaan uuden ihmisen, että ”nyt olen rakastunut”. Ihminen kokee hyvin paljon mielihyvää ja uusi ihminen saattaa tuntua hyvin läheiseltä ja sopivalta. Montakin kuukautta voi mennä tällaisessa huumassa ja ihmiset vannovat rakkauttaan.
Entä sitten, kun huuma meneekin ohitse? Eikö rakkautta enää olekaan jäljellä?
Ihminen, johon ihastui, vaikuttaakin siltä, ettei hän olekaan sopiva ja että kiinnostuksen kohteet eivät kohtaa. Tuntuu jopa hassulta, että on ollut tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa tai edes on suunnitellut tulevaisuutta. Tällaisella tilanteella ei ole ollut mitään tekemistä rakkauden kanssa. On ollut ainoastaan kysymys ihmisen kokemasta mielihyvästä. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa. On totta, että myös rakkaudessa on mielihyvää, mutta suurimmaksi osaksi se on suhtautumista ja hyväksyviä tapoja ajatella. Ajatella maailmaa ymmärryksen ja hyväksymisen kautta.
Tämä on tärkeää, niin itsetutkiskelussa kuin elämässäkin, tunteiden suhteen. On tärkeää olla tarkkana tunteiden suhteen ja sen suhteen, ovatko ne todellisia vai eivät ja mikä on todellinen tekijä näiden tunteiden takana vai onko todellista tekijää olemassakaan. Hyvin usein tunteiden taustalla toimii mielikuvitus, harhakuvat ja turhat uskomukset, joista olisikin hyvä päästä eroon. Tämän vuoksi itsetutkiskelu ja asioiden pohtiminen ovat hyvin tärkeässä osassa itseensä ja omiin tuntemuksiin tutustumisessa.
Tunteisiin tutustuminen on tärkeää myös siksi, että suurin osa ihmisen reaktioista perustuu tunteisiin. Jos tunne ohjaa ihmistä, silloin ihminen reagoi tunteen, ei järjen, pohjalta. Silloin reaktiot voivat olla hyvin alkukantaisia. Tässä onkin siis hyvä huomioida älykkyyden ja alkukantaisuuden vastakkainasettelu.
Esimerkiksi: jos ihminen ajetaan sellaiseen tilanteeseen, että hän kokee elämänsä uhatuksi, nousee esiin hyvin alkukantaisia vaistoja ja toimintamalleja. Ihminen alkaa pelkäämään, jonka reaktiona hän pyrkii selviytymään tilanteesta. Selviytyminen voi tarkoittaa itsensä puolustamista henkisesti tai jopa fyysisesti. Jos ihmisen järki olisi tässä tilanteessa vahvempi kuin tunne, ei selviytymiselle olisi tarvetta. Tunteen sijaan järki voisi tuoda esille lempeämpiä ja rakentavampia vaihtoehtoja.
Ihminen on myös oppinut manipuloimaan tunteitaan, vaikka oikea ratkaisu olisi tunteiden kohtaaminen ja hyväksyminen. Ihmisellä on tänä päivänä hyvin paljon erilaisia keinoja muuttaa tunnetilojaan ja olemistaan, joten pidempää aikaa vievä ja tuskallisempi itsetutkiskelu ei välttämättä ole ensimmäinen vaihtoehto. Itsetutkiskelulla, ja siitä saadulla ymmärryksellä, on kuitenkin pidempikantoisemmat ja todella paljon hyödyllisemmät vaikutukset kuin itsensä järjestelmällisellä pakenemisella. Tunteiden muovaaminen on pakenemista, ja olisikin tärkeää ottaa selville kaikki ne keinot, joilla sitä itse elämässään tekee. Tunteet ovat suunnannäyttäjä ihmisen elämässä. Kaikki tunteet ovat tarpeellisia ja niille kaikille on aina olemassa syy. Tämän syyn etsiminen ja tarkasteleminen johtaa aina lähteelle eli sinne, minne elämässä olisi tarkoitus pyrkiä.
On myös ymmärrettävä, että kaikkien tunteiden puhtain lähde on alkukantaisuus. Tunneäly on todella tarpeellista, koska silloin ymmärtää tunteitaan ja ymmärtää myös niiden vaikutuksen olemiseen. Tunteiden ja niiden muodostamien reaktioiden tiedostaminen auttaa pysymään tunteiden yläpuolella, eli siis oman alkukantaisuutensa yläpuolella. Tällöin käyttää enemmän älykkyyttään kuin alkukantaisuuttaan (Miettinen, 2019a.)
Hyperkubismissa tunteet sijoitetaan kolmanteen ulottuvuuteen, niiden tulkitseminen taas neljänteen ulottuvuuteen. Kolmannen ulottuvuuden alkukantaiset tarpeet mielihyvän avulla ovat lähtöisin yksilön fyysisestä kehosta. Jotkin filosofit ajattelevat älykkyyden erottavan ihmisen eläimistä (Lyytinen ym., 2003, s.79). Tässä asiassa Hyperkubismi on täysin samaa mieltä.
Eläimiin verrattuna ihmisen tietoinen sekä järkevä ajattelu on kehittynyt huomattavasti pidemmälle. Filosofit ovat päätyneet pohdinnoissaan liittämään tunteet enemmän eläimiin kuin ihmisiin. Hyökkääminen, paritteleminen, saalistaminen ja pakeneminen ovat eläimien seurauksia eläimiä ohjaavista vaistoista ja tunteista. Tunteet mahdollistavat ja varmistava myös nisäkkäiden selviytymisen jälkeläisten huolenpidon kautta. Siinä missä eläinten tunteet ovat refleksinomaisia ja vaistoihin perustuvia, ihmisten tunteiden tarkasteluun liittyy tietoista ajattelua. Ihmiselle tunteet ovat silti yhtä tärkeitä ja tarpeellisia kuten ajattelukin. Psykologiassa myönteistä merkitystä kuvaa sana ”emootio”, joka tulee latinan kielen verbistä emovere, ”liikuttaa”. Sanalla on yhteistä sanan motivaatio kanssa, ja liikkeelle panevan voiman merkitys on molemmille yhteinen. Tunteet aiheuttavat myös kehollisia reaktioita, kuten sydämen sykkeen nousua tai hikoilua. (Lyytinen ym., 2003, s.79, 81.)
Onnellisuus ei ole kauppatavaraa
Mitäpä jos maailmassa ei olisikaan mitään muuta, kuin ihminen itse. Ei vaatteita, ei tavaroita, ei kehuja, ei ylistämistä, ei myöskään päihteitä tai muitakaan viihdykkeitä. Ei ihmisiä, joiden kanssa vuorovaikuttaa.
Olisiko ihmisen mahdollista olla onnellinen? Olisiko mahdollista olla onnellinen ilman, että joku muu kuin ihminen itse, olisi sitä onnellisuutta itselleen tarjoamassa?
Paljon ajatellaan, että ei voi olla onnellinen, jos ”jotain” tai että on onnellinen vasta sitten, kun ”jotain”. Paljon on myös puhetta siitä, että kun tietyt virstanpylväät elämässä on saavutettu, kuten esimerkiksi ammatti tai avioliitto, on sen jälkeen ansainnut olla onnellinen.
Mutta mitä käy sitten, jos ei olekaan? Mitäpä, jos onnellisuus ei odotakaan aidan toisella puolella? Mitäpä, jos mielikuva onnellisesta elämästä tulevaisuudessa onkin vain karkuun juokseva unelma?
Onnellisuus ei ole kauppatavaraa. Ei voi vain ajatella, että ostaa uuden tavaran ja se tekee onnelliseksi. Onko se todella onnellisuutta, että on uusi tavara? On uusi pala materiaalia?
Tai vaikkapa ihmissuhteissa. Jos hän tekee sinut onnelliseksi, olet hänen kanssaan. Entä jos ei tee? Onko toinen vain pumppu onnellisuuden lähteelle? Onko kenelläkään oikeutta edes vaatia sitä keneltäkään, että toinen tekisi onnelliseksi? Eikö jokaisen tulisi huolehtia omasta onnellisuudestaan itse? On tietysti miellyttävää, jos toinen tekee vielä onnellisemmaksi.
Onnellisuus ei myöskään ole sama asia kuin mielihyvä. Uuden tavaran ostaminen tuottaa mielihyvää, uuden ihmisen tapaaminen tuottaa mielihyvää, ja jäätelön syöminen tuottaa mielihyvää.
Voidaan sanoa:
“Olen onnellinen, kun minulla on tämä jäätelö.”
Entä sitten, kun jäätelö on syöty loppuun? Tarvitaan uusi jäätelö. Voiko elämä siis olla pelkkää jäätelön syöntiä? Tai, kun uusi tavara ei olekaan enää uusi, ostetaanko uusi tavara?
“Olen onnellinen tämän ihmisen kanssa” vai onko se kenties mielihyvää? Ihmissuhteet kun parhaimmillaan tarjoavat hyvin paljon mielihyvää, hyväksyntää ja itsetunnon kohotusta. Mutta onko se todellista onnellisuutta?
Onnellisuuden ei tulisi riippua mistään, sen tulisi vain olla. Ainoa tie todelliseen onnellisuuteen on itsetuntemus ja sen myötä syntyvä suhtautuminen elämään ja elämässä esiintyviin asioihin. On riisuttava itsensä alasti ja luovuttava kaikesta. On päästettävä irti läheisistä ja materiasta sekä kaikista ajatuksista ja ideoista sen suhteen, että jokin muu tekisi onnelliseksi. Kaikkein parasta olisi vain olla yksin, päästää irti aivan kaikesta ja ajatella olevansa yksin koko universumissa. Lopettaa pakeneminen, pysähtyä ja löytää todellinen onnellisuus tästä hetkestä, tyhjyydestä ja ymmärryksestä. Kun on jo valmiiksi onnellinen, ei sitä tarvitse yrittää rakentaa muualta. Ei ihmisistä, ei jäätelöstä eikä tavaroista.
Itsetutkiskelu on itsensä tutkimista ja tutkailua. Sen selvittämistä, kuka on ja mistä on tulossa. Sen kautta voi selvitä myös suunta, minne on menossa. Jos ei mieti itseään tai pysähdy ajattelemaan, mikään ei muutu. Elämän teemaksi muodostuu: “olen onnellinen”, mutta silti niin tyhjä ja surullinen. Valheellinen mielihyvän tuottama harha “onnellisuudesta” ei kuitenkaan kestä ikuisesti.
Jäljelle jää vain ihmetys:
“Ehkä hän tai asia ei ollutkaan minua varten, otanpa tuosta uuden tai toisenlaisen”
tai
“en ollutkaan hänen tai tämän kanssa onnellinen, vaihdan parempaan”.
Onko se ratkaisu vai vain kuluttamista?
Kun on jo valmiiksi onnellinen, ei sitä tarvitse enää etsiä muualta. Suhde asioihin muuttuu, ja suhtautuminen kaikkeen muuttuu. Kaikki on loppujen lopuksi vain hyvä lisä jo olemassaolevalle tyytyväisyydelle.
Onnellisuus on vain yksinkertaisesti tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta asioihin ja elämään juuri sellaisina kuin ne tällä hetkellä ovat. Ilman, että niitä tarvitsisi millään tapaa muuttaa. Onnellisuus on tapoja ajatella ja suhtautua. Onnellisuus ei ole onnellisuutta, jos se on riippuvainen jostakin. Silloin, kun on riippuvainen jostakin, on yksinkertaisesti riippuvainen. Onnellisuutta ei myöskään voi ostaa, se löydetään ja saadaan.
Siksi onkin hyvä kysyä itseltään:
”Olenko todella onnellinen? (Miettinen, 2019a.)
Psykologian mukaan ihminen voi tarkastella, sekä vaikuttaa tekoihinsa ja ajatuksiinsa yllättävänkin helposti. Sen sijaan tunteiden hallitseminen tietoisesti ei olekaan niin yksinkertaista. Tietoisella päätöksellä esimerkiksi rakkautta tai vihaa ei voi synnyttää tai hävittää. Itsensä voi kyllä yllyttää vihaan tai antaa itselleen mahdollisuuden rakkauteen. Tähän vaikuttaa autonomisen hermoston toiminta. Vaikka aivot säätelevätkin autonomista hermostoa ja sen reaktioita, eivät niitä säätele aivokuori, joka vastaa tietoisuudesta eikä limbinen järjestelmä, joka on tunteiden säätelyn kannalta tärkeässä osassa. Transsendenttisen mietiskelyn avulla on pystytty säätelemään autonomista hermostoa, kuten myös säätelemällä ympäristöään ja ärsykkeitään tämä on mahdollista. (Lyytinen ym., 2003, s.82)
Hyperkubismissa tunteita lähestytään alkukantaisuuden, mutta myös ajatusrakenteiden kautta. Tunteiden kanssa on mahdollista elää, ja oikein valjastettuna ja ymmärrettynä ne ovat osa yksilön kokonaisuutta. Ajatusrakenteiden kautta tapahtuva esimerkiksi pelkääminen on todellinen tunne, vaikka ajatusrakenteelle ei olisi konkreettista pohjaa. Tällöin ajatusrakenne on epäjohdonmukainen ja tarpeeton, joka vaatii purkamista ja uudelleenrakentamista. Kun haitalliset ajatusrakenteet tulevat näkyväksi ja on saanut rakennettua johdonmukaiseksi, tunteet lakkaavat olemasta.
Filosofi ja psykologian pioneeri William James on esittänyt tunneteorian, joka kertoo tunnekokemuksen syntyvän kehon reaktioista. Siinä missä ajateltaisiin hermostuneen hikoilemisen tai käsien vapinan johtuvan vaikkapa pelosta, Jamesin mukaan asia on toisinpäin. Huomattuamme nämä keholliset reaktiot, pelkäämme sen vuoksi. Suru esimerkiksi syntyisi itkemisen johdosta tai ilo nauramisen kautta. (Psykologia 4, s.82) Surua voi tuntea ilman kehollisia reaktioita, samoin kuin iloakin. Pelkästään henkilökohtaisilla ajatuksilla on mahdollisuus pelätä, tai luoda pelon tuntemuksia. Tunteet ovat kyllä kehollisia, ja joskus tunteet ilmenevät ensin kehon kautta, ennen kuin niitä voi tunnistaa joksikin, mutta pelkästään ne eivät kehon kautta ilmenny.
Toinen näkökulma on se, että jos tietoisuudella ei voi vaikuttaa tehokkaasti tunteisiin, kuten rakkauden ja vihan tuntemuksiin, tekee se vielä lisää eroa kehon, mielen ja tietoisuuden väliseen vuorovaikutukseen. Jos tietoisuus olisi täysin ”kontrollissa” oleva tekijä ihmisen kokonaisuudessa ja täysin päätösvaltainen, silloin sillä täytyisi olla valta vaikuttaa myös jokaiseen ruumiin toimintoon yhtävertaisesti. Sen sijaan tämä vahvistaa ajatusta, että tietoisuus on vain tämä kehollisia ja mielen sisältämiä prosesseja tarkkaileva, joskin myös kyseenalaistava ja tätä ihmisen ”ohjelmointia” päivittävä tekijä. Toki tietoisuus on ohjaksissa, silloin jos on tietoinen tietoisuutensa mahdollisuudesta olla ohjaksissa.
Pelko
Väitetään, että ihmiset sijoittavat sänkynsä niin, että jalkopää on ovelle päin. Tämä on jäänteitä ajoilta, jolloin ihmiset elivät luolissa ja halusivat välttyä yllätyksiltä. He asettuivat niin, että näkisivät luolan sisääntuloaukolle mahdollisten tunkeilijoiden varalta.
Samoin ihmiset pelkäsivät tuohon aikaan pimeää, koska pimeässä saattoi piileskellä vaanivia villipetoja. Luultavasti pelko, ja sen tuomat toimenpiteet, olivat elämää kantavia ja elämän kannalta tarvittavia keinoja, kuten myös tänäkin päivänä. Kovin moni ei kiipeä mielellään korkealle, koska ajatus putoamisesta ja mahdollisesta kuolemasta aiheuttaa pelkoa. Voitaisiin siis ajatella pelkäämisen suojelevan elämää niin, että on terveellistä pelätä.
Kolikolla on tietysti myös kääntöpuolensa. Sen lisäksi, että pelot voisivat olla jotain konkreettista, kuten korkeus tai villieläin, on myös olemassa pelkoja, jotka ovat näkymättömissä. Pelkoja, jotka liittyvät ihmisen tapoihin ajatella ja suhtautua. Pelkoja, jotka voivat vaikuttaa jopa niin, että ihminen ei tiedosta pelkäävänsä.
Esimerkiksi: voi olla olemassa pelko muuttaa jotain, koska pelkää joutuvansta alttiiksi jollekin tuntemattomalle. Tai pelko lähteä johonkin uuteen, koska ei tiedä mitä tämä uusi tuo tullessaan.
Tällöin ihminen saattaa pelätä tietämättään, mutta se vaikuttaa silti hänen elämäänsä. Tällaiset pelot ovat haitallisia elämän etenemisen kannalta.
Pelko on hyvin vahva tunne. Pahimmillaan pelko aiheuttaa ihmisessä kaiken järkevän ajattelun menettämisen ja ajaa ihmisen tilaan, jossa päällimmäinen ajatus on vain selviytyminen, keinolla millä hyvänsä. Tunne on silloin kaiken järkevän ajattelun yläpuolella ja ihminen toimii, kuin olisi todellisessa vaarassa. Ihminen reagoi vahvasti ja ajattelemattomasti tai lamaantuu ja on kyvytön minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Pelko on tunteena hyvin alkukantainen ja vahva. Ainoa ratkaisu onkin pyrkiä tilanteen herraksi. Vaikka tunne onkin hyvin vaikuttava, pelko on kuitenkin loppujen lopuksi vain tunne. Sen sijaan, että yrittäisi päästä pelosta eroon tai yrittäisi olla pelkäämättä, kohtaisi ja toivottaisi sen tervetulleeksi. Oppisi elämään pelon kanssa. Pyrkisi tunteesta huolimatta nousemaan tilanteen ohjaksiin ja ottaisi selvää, mistä oikein on kysymys.
Kysy itseltäsi:
Miten olet pelon vallassa käyttäytynyt ja mitä olet sen vuoksi jättänyt tekemättä? Mitä kaikkea olet valmis tekemään sen vuoksi, ettet enää pelkäisi?
Pelko on tunne ja kaikelle on syy. On siis olemassa myös syy sille, miksi pelottaa. Jos jokin pelottaa, on syytä tarkastella, miksi. Syitä voi olla monia, mutta parhaimmillaan asioiden selvittyä pelot voivat tulla näkyviksi ja kadota kokonaan. Tilalle astuu luottamus ja rohkeus elää. Tärkeintä on päästä tunteen yläpuolelle, mennä asioita kohti ja olla itse tietoinen tunteesta. Kuten aikaisemmin mainitussa luolamiesaikojen pimeän pelossa, on mentävä katsomaan, onko pimeässä edes mitään pelättävää. Tämä koskee kaikkia pelkoja aiheuttavia asioita.
Pelko on hyvin hallitseva, mutta se on mahdollista hyväksyä ja joissain tapauksissa siitä on tarpeellista sekä mahdollista päästä eroon. Pelko on tuhoava voima ja pahimmillaan se suistaa ihmisen täydelliseen rappioon. Siksi se on otettava vakavasti, ja sitä olisi hyvä jokaisen miettiä omalla kohdallaan. Pelkojen kohtaaminen ja käsitteleminen ovat täysin välttämättömiä toimenpiteitä elämän etenemisen kannalta (Miettinen, 2019a.)