Kierros kehällä on päättynyt. Kaikki, joka lähtee ihmisestä itsestään, päättyy myös takaisin ihmiseen. Ihmisen ytimestä kumpuava kyseenalaistamisen tarve käynnistää ketjureaktion. Uteliaisuuden, joka naamioituu epävarmuudeksi ja peloksi. Ihmisen syvimmästä ytimestä kumpuava tyhjyyden tunne ei enää täytykkään päivittäisillä askareilla, ihmisillä tai ajatuksilla. On tarve jollekin muulle. Jollekin paljon voimakkaammalle ja suuremmalle.
Ihminen aloittaa elämän itsestään, tutustumalla jo lapsena itseensä, kunnes maailma alkaa tarjoilemaan vaihtoehtoisia virikkeitä. Oma itse saattaa silloin helposti unohtua, ja sitä keskittyy aivan toisaalle. Jossain vaiheessa kuitenkin outo tuntemus nousee sisältä kaivaten vastauksia. Tällöin ihminen ajautuu ajattelemaan jälleen itseään, olemistaan sekä sitä, mitä ehkä on ja mitä tulisi olla.
Ihmisyyden yksi suurimmista kysymyksistä “kuka minä olen?”, nousee pintaan.
Onko koskaan mahdollista saada edes vastausta sellaiseen kysymykseen, kuka minä olen ja mitä minun tulisi olla? Ihminen muuttuu jatkuvasti, joten vakituista ymmärrystä ja ajatusta sille, ”kuka minä olen” tai ”mitä minun tulisi olla”, on mahdotonta rakentaa. Ja onko sille tosiaan edes tarvetta. Vaikka kuinka itseään tutkisi ja miettisi, olisiko sillä vastauksella sitten loppujen lopuksi kuitenkaan mitään merkitystä?
Ihmisen elämä sekä maailma sen ympärillä on rakennettu juuri täydelliseksi kasvualustaksi ja onkin jopa mielenkiintoista huomata, kuinka paljon ihmisellä onkaan ympärillä mahdollisuuksia valita siitä, mihin suuntaan lähteä ja mihin olla lähtemättä. Ikään kuin olisi tarkoitettu asioiden olevan olemassa juuri sitä varten, että niiden kautta ihminen pääsisi käsiksi itseensä ja tutkimaan itseään. Jokainen olemassa oleva asia, ihminen ja ajatus tarjoaa mahdollisuuden päästä takaisin sinne, mistä kaikki on alkujaan lähtenyt. Omasta itsestään.
Ihminen on yksi pieni pisara universumin laajassa meressä. Yksi osa laajempaa kokonaisuutta ja kuvaa. Kun tulee tietoiseksi itsestään ja alkaa ymmärtämään itseään, se lisää myös ymmärrystä maailmasta. Kaikki ihmisen toimintamekanismit tulevat selväksi, ja ihminen alkaa näkemään erilaisia yhtälöitä myös ympärillä. Kaikki toimii ainutlaatuisesti, yhdenmukaisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Loppujen lopuksi kaikki on turhaa, mutta silti mikään ei ole turhaa. Kaikki riippuu vain omasta näkökulmasta ja suhtautumisesta. Elämä on vain siis suhtautumista ja kellumista näiden asioiden välimaastossa ja puhtaasti vain olemista elämän virrassa. Kaikista asioista tulisi päästää irti ja elää elämäänsä mahdollisimman kevyesti takertumatta mihinkään. Ei ajatukseen, ei tunteeseen eikä ihmiseen. Kaiken pitäisi vain antaa olla ja mennä.
Tätä kautta on myös mahdollista havahtua ja huomata oman olemisen merkityksettömyys, että on vain itsekin tuulahdus universumin suurissa aalloissa. Niiden miljardien vuosien aikana, joina universumi on kehittynyt, on siinä itse ollut osana niin pienen hetken, että sitä on edes vaikea ymmärtää. Kaikki tämä on ollut täällä jo hyvin pitkän aikaa, kaikki on ollut olemassa jo ilman ihmistä, ja tämä elämä on ainutlaatuinen lahja ja todiste suuremmasta ja vahvemmasta suunnittelutyöstä ja älykkyydestä. Ihmisenä olemisen vaikeus on yhtä kuin sen helppous. Kaikki on vain kiinni siitä, kuinka asian itse ajattelee.
Ei ole tarvetta siis huolehtia mistään. Ympyränmuotoinen kehä kuljettaa aina väistämättä eteenpäin, tuoden samankaltaisia asioita opeteltavaksi uudelleen ja uudelleen, kasvattaakseen ihmisen kykyä ymmärtää ja tarkkailla. Ihminen on ymmärtämässä sekä hyväksymässä ja tätä kautta luopumassa aivan kaikesta. Jäljelle jää vain lahja, hetkessä olemisen kauneus, puhdas elämä ja läsnäolo.