Pientä menneisyyttä
Vuonna 2024 kevät toi mukanaan valmistumisen Satakunnan ammattikorkeakoulusta (SAMK) sekä kulttuurialan korkeakoulututkinnon kuvataiteilijan nimikkeellä. Sanotaanko näin, että koko neljävuotinen kouluaika oli intensiivinen kaikkine opintoineen sekä myös muutoksineen ja työskentelyineen sekä näyttelyineen taiteellisen työskentelyn parissa, mutta myös ajatuksellisesti hyvin mielenkiintoinen ja opettava prosessi. Lopputyön kirjallisen ja maalauksellisen puristuksen jälkeen tulevan kesän hienoinen huili taiteellisesta työskentelystä oli paikallaan, mutta ajatuksen tasolla prosessointi ei tosin tauonnut hetkeksikään.
Syksyä siivitti kysymykset tulevaisuudesta, joten päädyin keskustelemaan Prahassa vaihto-opiskellessani tutustumani uuden tuttavuuden, Katariina Lillqvistin, kanssa. Lillqvist kertoi minulle jo opintojeni aikana hurjia tarinoita tšekkiläisestä historiasta, hänen henkilökohtaisesta matkastaan taiteilijana sekä mitä uskomattomimmista seikkailuista, joita hän oli saanut elämässään kokea työskennellessään taiteiden parissa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että olisin häneltä kysynyt residenssivierailun mahdollisuutta uudelleen Mikulándskalla sijaitsevaan taiteilijaresidenssiin ottaakseni aikaa inspiraatiolle ja pienelle hengähdystauolle, mutta keskustelut johtivatkin mahdollisiin lavasteiden rakennuskokeiluihin nukkeanimaatioelokuvien tiimoilta. Sovimme, että jos kokeilisin, miltä lavasterakentaminen tuntuisi. Tartuin mahdollisuuteen ja kerroin, että tokihan minä sitä mielelläni kokeilisin.
Lillqvist on pitkän pitkän linjan nukkeanimaatioelokuvien pioneeri, ja sainkin häneltä heti alkuun mustavalkoisen preferenssikuvan 70- luvulta peräisin olevasta kerrostalorakennuksesta. Kerrostalon olisi hyvä olla tyypillinen lähiökerrostalo kaikkine kolkkoine betonielementteineen. Mitoiksi ilmoitettiin korkeudeksi noin 150cm, ja ovien tulisi olla sen kokoiset, että noin 25cm animaationukke mahtuisi avautuvista ovista kulkemaan sisään. Muuten olisi vapaat ja kokeilevat kädet työskentelyyn.
Tekninen toteutus
Kerrostalon toteutus alkoi Pyhäjoella sijaitsevan vanhan pappilan taitelijaresidenssin tiloissa. Pappilan kokonaisuuteen kuuluu vanhoja hirsirakenteisia navetta ja varastorakennuksia sekä näyttävä puinen päärakennus. Autenttinen pappilan miljöö toimi inspiroivana ja rauhallisena työskentely-ympäristönä levottomalle luovalle työskentelijälle. Lisäksi pihapiirissä seisoi vanha rengintupa, joka valikoituikin lavasteen ensimmäiseksi rakennuspaikaksi.
Lavasteen rakentaminen lähti liikenteeseen materiaalin valinnalla, joka sopisi koko rakennelman pohjaksi. Pihalla seisoneesta hirsisestä piharakennuksesta löytyi vanha toimistopöytä, jonka pöytälevy sopi tarkoitukseen loistavasti. Pöytälevystä irroitettiin jalat sekä lipasto ja levy leikattiin pohjaksi muotoonsa. Toisen rakennuksen vintiltä löytyi itserakenneltu maalausteline, jonka jalat saivat uuden käyttötarkoituksen lavasteen perustuksen pystytolppina. Vintiltä löytyi myös ohutta ja hieman paksumpaa rimaa ja lautaa, jonka avulla koko rakennuksen rungon sai rakenneltua suhteellisen helposti. Oman haasteensa toki rakentamiseen toi vatupassin merkityksettömyys, kuten tyypillistä on vanhoille rakennuksille, oli myös rengintuvan lattia painunut toisesta reunasta. Myöskään vintiltä löytyneet puut eivät olleet suoraa sahatavaraa, joten soveltamista riitti rakentamisen alkuvaiheista lähtien. Tosin hyvällä omalla tunnolla voi puhua jo ekologisuudesta, joita kirjoittaja toteuttaa työskentelyssään mielellään öyhöttämättä muutenkin pelkästään kierrätysmateriaalien turvin. Rungon rakentamisen vaiheessa lavaste sai siis seinät, tulevat oviaukot sekä ikkunan karmit.
Seuraavassa vaiheessa alkoi kerrostalon seinien rakentaminen. Jo visioidessani taloa, oli tarkoitus käyttää seinissä samaista materiaalia, pintaturpeesta valmistettua akustolevyä, jota olin jo käyttänyt parin vuoden ajan maalauksissani. Vuonna 2023 kesällä Kimmo Gustafsson esitteli Konto Oy:n valmistaman turveakustolevytuotteen minulle ja kysyi, haluaisinko kokeilla kyseistä materiaalia maalauksissani. Materiaali osoittautui helposti työstettäväksi ja kestäväksi, mutta myös hyvin ekologiseksi ratkaisuksi. Kerrostalolavasteeseen akustolevy sopi oikein mainiosti ”betonimaisen” pintastruktuurinsa vuoksi, mutta lisäsi myös kerrostalon ekologisen työskentelyn arvoa huomattavasti. Lavaste kun oli tähän mennessä rakennettu vain ja ainoastaan kierrätysmateriaaleista. Lavaste sai akustolevyjen pakkausmateriaali pahveista seinälevyt, joihin akustolevyt tultaisiin liimaamaan. Kerrostaloon tukipuut ja rimat leikattiin yläpäädyistä oikeaan mittaansa, jonka jälkeen valmistettiin vanerista katto sekä sen päälle vielä erillinen ”tötsä” tuomaan lisämaustetta rakennekokonaisuuteen.
Kerrostalon parvekkeiden ovien karmit ja ovet, sekä alaovien karmit ovineen rakennettiin seuraavaksi. Koska talossa oli neljä eri lohkoa ja neljä kerrosta ovineen, tuli karmeja yhteensä 12 kappaletta. Ovet mitoitettiin mittasuhteessa animaationuken mittoihin. Parvekelevyt tehtiin vanerista, joka oli toiminut aiemmin maalauskokeilujen pohjana. Alimman kerroksen alaoviin ja ensimmäisen kerroksen parvekkeisiin julkisivun puolelle tuli avautuvat ovet saranoineen.
Tässä kohtaa lavaste oli valmis akustolevyjen liimaamista varten. Valmiit karmit asennettiin paikalleen pohjavärin maalaamiseksi karmeihin ja ikkunoihin. Akustolevyt leikattiin oikeaan kokoonsa paneeleina, ja liimattiin käyttäen puuliimaa pahviin kiinni. Koska akustolevy on materiaalina pehmeä, puristaminen hoidettiin kevyen teippaamisen avulla. Akustolevy on huokoinen materiaali, joka imettyään liimaa hieman itseensä jämähti kiinni pahviin hyvin lujasti.
Kerrostalon katolla oleva tötsä sai aaltopahvista ja kromiväristä itselleen peltiseinää muistuttavan elementin ja katon harjaa tuli koristamaan kulmapellistä tehty räystäspelti. Kerrostalosta irroitettiin karmit ovineen yksityiskohtien rakentelemiseksi ja hiomiseksi. Ovet saivat ikkunoihin yksityiskohtaisemmat karmit sekä myös oven kahvat. Oviin ja karmien sivuihin laitettiin kovalevystä asennetut paneelit, jotka lisäsivät 70-luvun tunnelmaa. Oviin ja ikkunoihin leikattiin myös oikeat lasit vanhoista lasin palasista, ja ovien takapuolille leikattiin ja liimattiin kovalevystä työstetyt takalevyt. Rakenteet kasattiin käyttäen puuliimaa ja pieniä nauloja. Ovien kahvojen ja ikkunoiden kiinnittämisessä jouduttiin turvautumaan kontaktiliimaan.
Taloon tarvittiin myös parvekkeet, jotka valmistettiin Varkaudessa Savossa Lehtoniemen metalli oy:n tiloissa. Vanha lapsuudenystäväni Joonas Auvinen piti minulle pikaisen perehdytyksen ja muistutuksen, kuinka Tig- hitsauskoneella hitsataan, ja tämän jälkeen alkoi tarvittavien osien valmistaminen. Tarvittava pelti löytyi romulaatikosta, ja parvekkeen kaiteiden pystyrautoina käytettiin suoraan lisäainelankaa. Pystyraudat leikattiin mittaansa ja taivuteltiin, sekä pellistä leikattiin oikeankokoiset siivut ala ja yläpuolelle tuleviin tukirautoihin. Sitten hitsattiin. Pienen lämmittelyn jälkeen hitsaaminen alkoi luonnistumaan ja hitsaajamestari Auvinen auttoi kiperimmässä paikoissa ammattitaidollaan.
Tässä välissä lavaste siirrettiin jo etukäteen Limingan taidekoulun tarjoamiin tiloihin, joissa rakenne viimeisteltäisiin ja rakennettaisiin valmiiksi. Rakennuksen julkisivun ikkunat saivat lasit, ja ovet asennettiin lopullisesti paikoilleen ruuvaten takapuolelta. Parvekekaiteet kiinnitettiin jo olemassaoleviin parvekkeen lattioina toimiviin levyihin, ja parvekkeisiin asennettiin kromilla ja beigen värillä värjättyihin aaltopahveihin, tuomaan jälleen peltimäistä efektiä parvekkeiden kaiteiden levyihin. Pieneksi lisämausteeksi parvekkeiden ylämetallin päälle leikattiin muotoon hyvin pienestä listasta vielä tasot, jotka lisäsivät rakenteen yksityiskohtaisuutta.
Viimeistelyvaiheessa julkisivun parvekkeiden yläpuoliset lipat sekä rakenteen katolla oleva tötsä saivat vanhasta uunipellistä leikatuista ja muotoilluista listoista metallilipat, ja julkisivun ikkunoihin asennettiin samaisista materiaaleista ikkunapellit. Koska kirjoittaja itse oli tehnyt ensin turhan suomalaiset ikkunapellit, muutettiin ne vastaamaan enemmän ruotsalaisia ikkunapeltejä. Näiden loppuun saattamisesta vastasi Sebastian Derkert-Rosenberg, joka toi asian esille katsellessaan ja analysoidessaan kerrostalolavastetta kokonaisuudessaan. Sebastian oli myös suurena apuna talon viimeistelyssä. Talon rakentamisessa sekä logistisissa haasteissa suuri kiitos kuuluu myös Kimmo Gustafssonille.
Loppupohdinnat
Kuten aikaisemmin mainittuna, lavasteen rakentamisessa käytettiin pääosin kierrätettyjä materiaaleja. Äkkiseltään mieleen tulevat katto vaneri, metallinen kulmarauta ja ruuveja sekä nauloja, joita taloon on ostettu rautakaupasta. Myös muutamat oven kahvoihin tarvittavat tarvikkeet kuten rautalanka ja rautaiset palat ovat osa kaupasta haettuja.
Kokonaisuudessaan projekti oli mielenkiintoinen, vapauttava, mutta myös henkilökohtaisesti inspiroiva kokonaisuus. Innostuin todella lavasteiden rakentamisesta ja varmasti jatkaa mikäli sille vain tarvetta ilmenee. Vaikka pääasiallinen taiteellinen työskentelyni tapahtuu maalaustaiteen kautta, olen silti iloinen, että pystyn myös heittäytymään aivan toisenlaisiin projekteihin. Ja oikeastaan eroa ei loppujen lopuksi nykyisen tapani työskennellä maalaustaiteen parissa tai lavasterakentamisen välillä. Maalaukseni ovat yhtälailla kolmiulotteisia rakennelmia, tehty lähes samoista materiaaleista lasia lukuun ottamatta. Samat ekologiset periaatteet näkyvät molemmissa.
Seuraavaksi on vuorossa sukellusvenelavasteen rakentaminen, josta aion myös kirjoittaa. Pidemmällä tähtäimellä tutkiessani animaationuken rakennetta, aion myös perehtyä nuken valmistusmenetelmiin ja sekä valmistamiseen, erityisesti metallisen ”luurangonomaisen” metallitukirakenteen osalta. Jatkoa siis seuraa. Kerrostalolavaste on osa Camera Cagliostron tuottamaa elokuvaa nimeltä Kuninkaan kaupungissa.
Anssi Matias
3.2.2025