Guitar II –tutkielman prosessikuvaus osoittaa, kuinka hyperkubistinen tutkielma on rakentunut alusta alkaen. Rakenne todentaa kaavioissa osoitetut ulottuvuudet sekä niiden välisen vuorovaikutuksen. Hyperkubistisessa teoksessa kerrokset kuvastavat kolmatta (3D) ja neljättä (4D) ulottuvuutta, ja teoksen pohja viidennettä (5D) ulottuvuutta.
Teoksen kolmiulotteiset pohjat ovat puusta valmistettua käsityötä, jotka olen tehnyt erityisesti näitä teoksia varten. Tämän jälkeen pohja pohjustetaan, jolloin se on valmis luonnostelua varten. Luonnostelu tehdään hiilellä. Luonnosvaiheessa muodostuva kuva on kevyt ja nopea, lähes ajatukseton prosessi. Luonnos syntyy vapaasta käden liikkeestä ja turhasta analyysistä. Tässä kohtaa luonnostelu on läsnäolevaa ja lähes tietoisen tiedostamatonta tekemistä, jossa tekemistä ohjaa kokemus ja ymmärrys kitaran muodosta ja olemuksesta. Luonnosteluvaiheen jälkeen laitetaan pohjaväri ja ensimmäiset kollaasielementit. Kollaasielementteinä toimii puunsyitä mukaileva DC-fix pinta, joka liimataan kiinni.
Jo alusta alkaen kitara pyritään ilmentämään sen tunnistettavien elementtien kautta. Kollaasien asettelu, erilaiset kollaasimateriaalit sekä luonnoksen viiva muodostavat kitaran olemuksen. Kolmiulotteinen pohja toimii teoksen pohjana konkreettisesti, mutta myös filosofisesti. Lopullinen teos rakentuu pohjaan luonnostellun kitaran mukaisesti ja sen ohjaamana. Tällöin Hyperkubismin filosofia viidennen ulottuvuuden tietoisuudesta saa visuaalisen raaminsa. Kuten elämässä tietoisuus on kokemuksen ja todellisuuden perusta, hyperkubistisessa teoksessa pohja on kokonaisuuden perusta.
Ennen kerroksia pohjaan lisätään konkreettisia paloja oikeasta kitarasta, joka on toiminut alkujaan mallina itse luonnokselle. Kitara, josta havainto on luonnosteltu ja piirretty, muodostuu osaksi teosta. Tämä tuo konkreettisen kolmannen ulottuvuuden informaation ja vuorovaikutuksen osaksi teosta. Teos on samaan aikaan havainto ja kokemus itse maalattavasta kohteesta, mutta myös maalattava kohde itse, purettuna ja uudelleenrakennettuna.
Perinteinen Kubismi käytti kollaasia tuodakseen esiin todellisia piirteitä todellisuudesta, mutta Hyperkubismissa kolmiulotteiset todelliset konkreettisen esineen osat toimivat todellisuuden fragmentteina. Kubismi pysyi kaksiulotteisella pinnalla, kun taas Hyperkubismissa maalaus on kolmiulotteinen. Tämän vuoksi Hyperkubismissa näitä konkreettisia esineiden osia kutsutaan kolmiulotteiseksi kollaasiksi, eli 3D-kollaasiksi.
Pohjakerroksen valmistuttua on ensimmäisen kerroksen vuoro, joka ilmentää mieltä ja ajatusta (4D). Hyperkubistisessa filosofiassa neljäs ulottuvuus, mieli ja ajatus, on kolmannen ulottuvuuden, informaatio ja vuorovaikutus, ikään kuin ”varjo”. Neljännen ulottuvuuden kerros ilmentää siis viivaa ja ajatusta, tulkintaa kohteesta.
Jokainen taso tehdään siis omaksi teoksekseen. Vaikka alempi kerros jää ylemmän alle, silti se toteutetaan niin, kuin se olisi itsenäinen teoksensa. Näin ollen jokainen taso ilmentää itseään mahdollisimman hyperkubistisen filosofian mukaisesti. Ensimmäinenn finnfoam kerros ei tuo tähän poikkeusta.
Kun neljättä ulottuvuutta kuvaava kerros on saanut kollaasielementtinsä, siirrytään viimeiseen, kolmannen ulottuvuuden, kerrokseen. Kolmatta ulottuvuutta kuvaava finnfoam kerros asettuu samalle tasolle 3D kollaasielementtien kanssa, ja saa lisäkseen kitaran kaulaa kuvaavia elementtejä, sekä ruuvit, joihin kielet kiinnitetään. Kielet risteilevät eri ulottuvuuksien välillä, mikä luo jännitteen ja vuorovaikutuksen ulottuvuuksien välille.
Teokseen lisätään vielä öljyvärin päälle tulevat mediumilla lisätyt varjot, jotka ilmentävät jo monistuneiden muotojen varjoja sekä moniulotteisuutta. Hyperkubistisessa filosofiassa varjo on osa teoksen rakennetta. Teoksessa varjot ilmenevät kolmella eri tavalla. Maalattuina, mediumin avulla tehtyinä illuusioina, sekä kolmiulotteisten muotojen vuoksi syntyneistä luonnollisista varjoista. Teos luo siis varjoja varjojen päälle, niin ajatuksellisesti kuin konkreettisestikin.
Teoksen viimeistelyyn kuuluvat rautalangasta tehdyt kielet, jotka tuovat viimeistelyn teokselle. Kielten rooli on tärkeä. Ne tekevät ulottuvuuksien välisen vuorovaikutuksen konkreettisesti näkyväksi. Kitaran kaulat yhdistyvät, kielet risteävät pinnoilla ja teos muuttuu omaksi järjestelmäkseen.
