Valaistuminen itsessään kuulostaa todella hienolta. Aiheesta onkin kirjoitettu paljon tekstejä, missä kuvataan ”ääretöntä ymmärrystä” ja ”totuuden löytämistä”. Valaistuminen olisi siis ikään kuin eräänlainen saavutus mietiskelystä, itsetutkiskelusta ja itsekurista. Tällainen kuva saattaa helposti syntyä siitä, kun puhutaan, mitä on valaistuminen ja mitä se vaatii, että sellaisen saavuttaa.
Elämän tarkoitus on oppia sekä ymmärtää, ja siihen kuuluu myös vahvasti oman itsensä tunteminen ja kehittyminen. Elämässä tärkeintä on tehdä havaintoja, oppia, tuntea, ymmärtää ja viedä itseään kohti uusia tilanteita ja rajoja. On tärkeää kehittää itseään jatkuvasti ja ottaa selvää itsestään, pohtia elämän todellisia arvoja ja asenteita sekä pyrkiä näkemään yhteys oman itsensä ja muun maailman välillä. On tärkeää pyrkiä kehittämään suhtautumistaan kaiken välillä, yhteyttä itsensä, asioidensa ja tuntemuksiensa välillä sekä pyrkiä olemaan tietoinen kaikesta, kiinnittymättä kuitenkaan mihinkään. Elämässä pitäisi pyrkiä muovaamaan asioita vain tarvittaessa.
On tarpeellista saavuttaa ymmärrys omasta itsestään ja elämästään sekä viedä niitä jatkuvasti eteenpäin. Se, että jahtaa jotain suurta ja ylivertaista ymmärrystä, valaistumista sekä totuutta, on ajanhukkaa. On oltava valmis ottamaan selvää elämästään, ajatuksestaan ja itsensä kehittämisestä, mutta sitä varten ei tarvitse olla jollain tapaa ”valaistunut” tai että määrittelisi itselleen minkäänlaista tasoa. Juuri nämä tasot ovat niitä, joista elämässä tulee päästä eroon.
Ei ole myöskään pyhiä ihmisiä. Ei ole ihmisiä, jotka olisivat jotenkin ”hengellisempiä” kuin toiset tai jollain suuremmalla tasolla, kuin toiset. Ihmisillä on erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia. Joku vaihtaa autoonsa renkaat paremmin kuin toiset, ja joku piirtää paremmin kuin toiset. Jokaisen on löydettävä omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Ei ole olemassa suurta ja ainoaa totuutta, vastausta tai oikeaa reittiä oivaltamiseen tai ymmärtämiseen. Ei ole vain tietynlaisia tapoja tehdä joitakin asioita oikein tai väärin. Jokaisen on löydettävä omat tapansa ajatella ja toimia. Sellaiset tavat, jotka ovat itselleen parhaiten sopivia.
Tällainen valaistuminen tai havahtuminen, tai miksi sitä itse kukin haluaakaan kutsua, tapahtuu ihmisellä silloin, kun hän ymmärtää jotain itsestään tai elämästään. Näitä havahtumisia tai valaistumisia voi tapahtua päivittäin. Kun saa ymmärryksen siitä, että on mahdollisuus kehittyä ihmisenä, ihminen kehittyy. Se on se suurin “valaistuminen”. Arjen valaistumiset ovat niitä, kun arjessa huomaa jonkin toimimattoman toimintatavan, ymmärtää sen ja luopuu siitä. Ne ovat pieniä ymmärtämisiä elämässä.
Esimerkiksi: ”ehkä olenkin heikko, ehkä minun ei vain tarvitse olla vahva”.
Pienten asioiden ja merkitysten ymmärtäminen tuo suurta vapautta elämään. Elämä on kehittymistä. Ei tule olemaan tai ole olemassa kuitenkaan pistettä, jossa kukaan olisi tarpeeksi kehittynyt.
Kysymys ei ole siitä, saavuttaako jonkin tietyn pisteen tietoisuudessaan vai ei. Enemmänkin on kysymys siitä, että pyrkii irti kaikesta turhasta ja ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se on. On hyvä pyrkiä nauttimaan kaikesta, näkemään kaikki hyvänä sekä yrittää nähdä hyvää kaikessa, jopa vastoinkäymisissä. Tarkoitus on kasvaa ihmisenä ja kehittyä, ja tehdä se juuri niin kuin on itselle luontevinta.
On hyvä opetella tuntemaan kiitollisuutta siitä, mitä on, ja jakaa siitä myös osansa niille, jotka ovat osana sitä. Elämässä kuitenkin riittää tekemistä ihan sen loppuun saakka. Elämä tapahtuu juuri nyt siellä, missä sillä hetkellä onkin ja niiden asioiden ympäröimänä, mitkä sillä hetkellä ympärillä ovat. Kaikkine ärsykkeineen ja reaktioineen, haasteineen ja epäkohtineen. Olisi luultavasti hyvin helppoa olla tyyni metsissä tai vuorilla. Todellinen haaste on kasvaa tyyneksi ihmiseksi ihmisten ja ongelmien keskellä.