Kubismin alkusysäyksen yksi merkittävimmistä teoksista lienee Picasson Avignonin naiset vuodelta 1907. Maalari itse haki innoitusta Paul Cézannen (1839-1906) teoksista ja iberiläisestä kuvanveistosta, mutta teoksen elementteihin vaikutti vahvasti myös afrikkalainen kuvanveisto. Tällöin Picasso loi uuden tavan kuvata ihmistä ja anatomiaa vinoneliöiden ja kolmioiden muodossa. Teos muodostuikin merkittäväksi ja käänteentekeväksi luodessaan tietä vapaammalle ajatukselle käsitellä tilaa ja muotoa, mutta irrottautua muutoinkin länsimaisesta säännönmukaisuudesta. Teoksen ajateltiin olevan suuri älyllinen läpimurto. Teosta ei kuitenkaan pidetty pelkästään läpimurrollisena, mutta myös tahallisen rumana (Honour & Fleming,1999. s.775,778).
Maalattuaan Avignonin naiset, samoihin aikoihin Picasso tapasi Braquen, jonka jälkeen he työskentelivät yhdessä useita vuosia kehittäen samalla kubismin. Työskentely ja teosten samankaltaisuus oli mennyt jopa niin intensiiviseksi, etteivät he osanneet sanoa kaikista töistäänkään mikä on kenenkin maalaama. Vuosien 1906–1909 välisen ajan Fasettikubismiksi kutsutut teokset pitivät sisällään abstraktia lähestymistä ja Cézanneltakin tuttuja piirteitä, kuten kaltevia pintoja osittain päällekkäisiä tasoja. Tätä seurasi analyyttisen kubismin vaihe vuosien 1910–1912 välillä, missä teokset pirstaloituivat osiin hyvin abstraktiinkin muotoon. Teos analysoitiin ja rakennettiin takaisin ajatusta vastaavaksi kuvaksi. Synteettinen kubismi syntyi vuosien 1912–1914 aikana, jolloin abstrakti tapa tehdä palasi esittävään. Litteät ja värilliset muodot saivat seurakseen merkkejä ja kuvitteellisia muotojen viivoja, jotka tarkensivat teosta. (Honour,1999, s.786-793.)
Matemaatikko Riemannin uusi näkökulma geometriaan kiinnosti myös kubisteja 1900- luvun alussa. Riemannin epäeuklidinen geometria puhutteli kubisteja mitätöidessään lineaarisen perspektiivijärjestelmän, jonka johdosta tilaa pystyttiin ajattelemaan uudella tavalla. Syntyi neljän tai jopa useamman ulottuvuuden tila. Tämä tila symboloi myös taiteilijoiden vapautta. (Bergström, 2015, s.322.)