Kubismi jäi kaksiulotteiselle pinnalle, Picasson kitarakokeiluista huolimatta. Neljännen ulottuvuuden tavoittelu oli silti kuitenkin todellista, ja se riippuu tulkitsijasta, saavuttivatko varhaiset kubistit neljättä ulottuvuutta teoksissaan vai eivät.
Hyperkubismia voisi ajatella kubismina, joka on viety uuteen ulottuvuuteen. Kaksiulotteinen pinta on ”venytetty” kolmiulotteiseksi teokseksi. Kubismi nojasi myös aikansa tieteellisiin murroksiin, kuten Einsteinin suhteellisuusteoriaan ja Riemannin geometriaan, kun Hyperkubismin pohja on monulottuvuuksellisessa todellisuuden sekä kokemuksen rakenteessa. Hyperkubistisen teoksen rakenne on myös selitetty ja määritelty sekä geometrisesti kuin myös filosofisesti.
Kun katsomme Kubismin suhteellisuusteoriasta inspiroitunutta ajan 4D suhtautumista ja vertaamme sitä Hyperkubismin mielen ja ajatuksen 4D määritelmään, ovatko nämä loppujen lopuksi edes kovin kaukana toisistaan. Hyperkubismin filosofia sanoo, että aika on vain mielen luoma illuusio, kaikki tapahtuu samanaikaisesti hetkessä, niin menneisyys kuin tulevakin. Jos aika on illuusio, se on silloin myös osa mielen ja ajatuksen rakennetta, eli ajatusrakenne. Nämä kaksi eivät siis ole toisiaan pois sulkevia tekijöitä. Ne ovat vain samassa ulottuvuudessa operoivia rakenteita.
Jos ajattelemme moninäkökulmaisuutta ja sekä kubistista, mutta myös hyperkubistista teosta, molemmat tarvitsee mieltä ja ajatusta teosta ymmärtääkseen. Todellisuudessa, oikeastaan Hyperkubistinen teos on rakenteensa vuoksi sellainen, johon tulkitsijan tarvitsisi todella liikkua nähdäkseen kaikki näkökulmat kolmiulotteisuutensa ja kerrosrakenteensa vuoksi.
Hyperkubismi kunnioittaa Kubismia, eikä sen tarkoituksena ole vähätellä. Hyperkubismi on rakennettu Kubismin oppien ja periaatteiden päälle, mutta puhtaasta inhimosta ja kunnioituksesta viedä Kubismi vieläkin pidemmälle.